"Nyt tämä kirja alkaa. Ryhdyn ajattelemaan ääneen."
Kuuntelen Maj Karman Kauniita Kuvia ja luen Herra Ylpön sydäntä. Lähdin tänään heti aamusta kirjastolle, en tahtonut ajatella ketään enkä mitään, vaan hautauduin pölyisten hyllyjen väliin suurelle vihreälle säkkituolille neljäksi tunniksi. Luin kerralla läpi Ihanan meren, niin kuin luin eilen Baby Janen ja toissapäivänä Kun enkelit katsovat muualle. Huomenna vuorossa Stalinin lehmät, ylihuomenna Ole luonani aina, sen jälkeen Pages for You. Kaikki muut omistankin jo itse paitsi Stalinin lehmät, huomenna haen sen varauksesta kirjastokangaskassiini, jossa nyt on kauniissa pinossa viisi cd-levyä ja Herra Ylpön sydän ja matkaopas Trans-Siperian junareitille ja Moskovaan ja Pietariin ja Ulan Batoriin ja kaksi Pekingiin ja vielä Norjaan ja Ruotsiinkin. Pakko päästä pois. Toistaiseksi romaanien maailmat riittävät, mutta kun kesä loppuu ja syksyn ensimmäiset lehdet alkavat tippua, niin minä lähden - en tiedä vielä minne, mutta pakko päästä pois, edes hetkeksi. Tahtoisin matkustaa Norjan halki junalla ja käydä läpi jokaisen Lontoon torin. Jouluksi lähden kyllä toiselle puolelle Atlanttia, mutta se on vasta jouluna ja mitä minä teen ennen sitä, olen asunut kolme vuotta samassa kaupungissa samassa kaupunginosassa samassa asunnossa ja tulen kohta hulluksi, ei minua ole luotu pysymään paikoillani. En ole ikinä asunut näin kauan yhdessä paikassa, en ole edes ollut ulkomailla yli puoleen vuoteen. Vihaan tätä kaupunkia. Onneksi on Katti, jolle laittaa viestiä ja joka rauhoittelee aina kun sitä tarvitsee. Ihan kohta nähdään taas.
Juon vihreää piparminttuteetä ja hypistelen rannekoruani, mietin tuhatta sanomatta jätettyä sanaa päivien ja viikkojen ja kuukausien ja vuosien varrelta.
Pakko päästä pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti