Eilen lähdin Kukan, Sinin ja heidän koiransa kanssa pitkälle valokuvausreissulle arboretumiin. Laskeva aurinko paistoi hiusteni läpi saaden ne hohtamaan kuin tuli, ja olin ihan oikeasti iloinen enkä vain hymyillyt tyhjänä. Mentyämme takaisin heidän luokse lösähdimme television eteen ja uskalsin pyytää lupaa käydä tekemässä itselleni leivän. En muista milloin olisin viimeeksi syönyt leipää vapaaehtoisesti, ja vaikka se oli vain ruisleipä ilman voita, jatkoin hymyilemistä.
Kävellessäni viimeisen pätkän yksin kotiin ei enää hymyilyttänyt. Olimme katsoneet huonon mutta pelottavan nukke-elokuvan lisäksi Tahrattoman mielen, ja sain juuri ja juuri pidäteltyä itkua siihen asti kunnes Kukka kääntyi koiran kanssa kotimatkalla. Ahdistus nousi kurkkuun ja juoksin äkkiä keskelle tietä neljä askelta per katkoviiva katse ylös laske tähdet sulje silmät, ajattelin jokaista epäonnistunutta ihmissuhdetta ja jokaista menetettyä mahdollisuutta ja sitä kuinka helvetin monta tähteä taivalla on.
Tänään illalla ensin työpaikan saunabileet, sieltä siirryn ennen jatkoja elokuvailtaan koulupoikien kanssa. Ruokin äsken kissan, tiesitkö kisupieni että loppupäivän kissanruoka on ainoa ruoka mitä täällä syödään, kohta voisin imuroida ja lähteä ostamaan uutta lukkoa polkupyörään ennen kuin syksyn ensimmäiset treenit kutsuvat.
Itkettää.
"I can't see anything I don't like about you."
"But you will, you will think of things and I'll get bored with you and feel trapped because that's what happens with me."
"Okay."
"...Okay."
Juu luin vanhoja blogitekstejäsi ja huomasin kyllä että kovin samanlaisissa erotilanteissa ollaan oltu.
VastaaPoistaEi se ero ota läheskään niin koville kuin se, että huomaa miten toinen ei enää ollenkaa välitä musta edes ystävänä
Otan osaa, minä sentään olen vielä ystäviä Minnin kanssa, en edes tahdo ajatella miten reagoisin jos hän tahtoisi pistää kaikki välit poikki tms. :/
Poista