"Virta, oot laihtunut ihan tajuttomasti."
"Niin oon. Mutta suurin osa siitä on lihasta koska oon niin aliravittu että poltan ne eka eli ei se oikeestaan edes näy."
"Ai ei näy. Mä en ymmärrä kiloista mitään mutta kuvistasi näkee niin selvästi."
"...Näkeekö?"
"Kyllähän sä tiedät ettet sä itse sitä huomaa. Tai siis, ei omaa painoa silleen huomaa."
"Niin tiedän, mutta se on silti tosi outoa."
"Niin. Mutta kyllä se näkyy."
Hämmennyn, kun juttelen Kiivin kanssa. Näkyykö minussa oikeasti muutos? Itse huomaan vain pikkuhiljaa ulospäin pyrkivät solisluut ja kuppikoon verran pienentyneet rinnat, mutta vatsa ja käsivarret ja reidet ovat samat, kaikki leviää kun istun ja hölskyy kun kävelen. Numerot pienenevät mutten näe eroa. En tiedä, mitä ajatella.
Tänään pidän hiljaisen päivän. Televisio on pois päältä eikä tietokoneelta kuulu musiikkia, puhelin ei piippaa koska Sopuli on Suomen kännykkäkenttien ulkopuolella. Istun sängyssä ja neulon ja luen kirjoja, silittelen kissaa ja lasken sitä ja tätä ja kaikkea siitä väliltä ja syön porkkanaa. Unelmoin vapaapäivistä jotka voi viettää tangolla kieppuen, mustasta säkistä jota voi lyödä koko turhautumisen voimalla. Huomenna pitää mennä takaisin töihin, mutta sitä ennen on vielä aikaa hengittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti