pinnalla kaikki

Peilistä katsoo vieras tyttö, hänen nimensä taitaa olla Kiia. Minä kävelen hartiat kyyryssä ja olen tylsän sinisilmäinen mutta Kiia ei ole, hän on ihastuttavan itsevarma ja hänen katseensa on tumma ja pistävä. Kiia vain nauraa kun joku tarjoaa hänelle toisen palan, Kiia ei ihastu palavalla voimalla tyttöihin jotka eivät halua häntä; hän vain levittää lisää punaa huulilleen, hän on haluttu ja hän tekee mitä haluaa.

Onnistuin eilen raahaamaan itseni ulos huoneestani, kiroilin kun meikit eivät tahtoneet toimia enkä millään ollut löytää toista kenkääni mutta lopulta pääsin kuitenkin keskustassa odottavan Sopulin luo. Salaattia ja kahvia ja teetä ja sympatiaa, paljon kiroilua ja surullisia totuuksia, kaksi tuntia istuimme juttelemassa todennäköisesti aivan liian kovaäänisesti mutta paskanvitut ja lisää naurua. Kävimme lopulta valitsemassa minulle kaupasta värilliset piilolinssit, kotiin (viinihyllyn ja apteekin kautta shh) päästyäni seison pitkään peilin edessä hämmästelemässä, kuinka eri ihmiseltä näytän.

(Sain lääkäriltä sellaisen häräntappococtailin lääkkeitä, että nyt jos ei uni ala tulla niin jo on ihme.)

makeasti oravainen

Näen painajaista hänestä, hänestä ja hänestä (sinusta), herätessäni en edes vaivaudu yrittämään vaan nousen istumaan ja heitän kattovalon päälle. Kello näyttää vasta nolla neljä neljä kolme, en tiedä miten tulen jaksamaan läpi illan kuoroharjoitusten kun olen niin monta yötä nukkunut (ollut nukkumatta) niin huonosti.

Eilen jäi terapia väliin, tänään on oma terapiahetki Sopulin kanssa. Teetä ja sympatiaa, hyvää salaattia vaikken sitä oikeastaan taida ansaita.

(Haluaisin lähteä tädin perheen luo, mutten kehtaa koska olen niin oksettavan suuri.)

kantele soi

Kello on kolme yöllä kun herään uneen joka jättää levottomaksi entä jos mitä jos, ajatukset alkavat pyöriä päässäni piiri pieni pyörii ja kellon viisarit kiertävät ympyrää uudestaan ja uudestaan ja uudestaan, käyn läpi pahimpia muistojani ja hirveimpiä ennustuksia, vedän itseni kippuraan ja haukon henkeä. Lopulta laitan äänikirjan päälle ja makaan silittäen kissaa ja keskittyen hengittämiseen sisään ulos sisään ulos, viiden jälkeen liu'un rauhallisempien unien maailmaan.

"Meidän on nyt pakko saada tota sun ahdistusta lievitettyä", psykiatri sanoo ojentaessaan minulle reseptin. Lupaan yrittää vaikka lista sivuvaikutuksista pahoinvointi unettomuus painajaiset uneliaisuus ripuli päänsärky huimaus on pitkä ja inhoan pelkkää ajatustakin siitä, että olen riippuvainen jostain muusta kuin omista aivoistani.

Kuoroharkoissa minulla oli uutta hajuvettä ja korvalehdissäni roikkui vaaleanpunaiset jäätelötuutit. Juoksin halaamaan Partaa hänet nähdessäni, lauloimme Aurinkolaulua ja jaksoin hymyillä loppuun asti.

syypää

unissani:

ihmepoika kuolee

kissani kuolee

kaikki kuolee

Heräsin eilisillan syömisen aiheuttaman ahdistuksen otteessa ja olin jo täysin valmistautunut viettämään tämän päivän yksin peiton alla. Onneksi Sopuli sai minut vain parilla sanalla houkuteltua keskustaan iltapäiväksi - tulispahan syötyä fiksusti ja kiroillaan ja aiheutetaan pahennusta, saan samalla myös jotain mikä saa minut liikkeelle illan kuoroharjoituksia varten. (En tiedä miten tulen pysymään hereillä, eilen meinasi taju lähteä jo kahdeksalta ja tänään pääsen vasta kymmeneksi kotiin. Vihaan aikaeroja.)

Haaveilen kouluun pääsemisestä, ja ensi vuoden kesän viettämisestä jossain päin Skånea töissä. Tahdon kouluun niin paljon että sattuu - kouluun, jossa viihdyn, jossa jaksan oikeasti taistella sairaslomalle tai osastolle taas ne puhuvat osastosta ja minä taistelen kynsin hampain joutumista vastaan.

En uskalla hymyillä, koska pelkään ettei minulla sittenkään ole syytä.

ever wonder about

Olen niin kamalan väsynyt, näin viime yönä taas painajaista puolentoista vuoden takaisesta pistävä viinan ja partaveden haju terävä sänki raapii kaulaani juoksen juoksen juoksen kunnes en enää saa henkeä ja valvoin monen aamuyön tunnin läpi. Sykkeeni kohoaa edelleen jos pimeällä kadulla kävelee mies vastaan, välillä jopa kaveriporukan poikien halaaminen nostattaa paniikin kurkkuuni. Haluaisin vain unohtaa.

Toivoisin kovasti huomisesta hyvää päivää.

ikuiset

Ei tämä kaikki helppoa ole - eilen oli karkkipäivä ja söin Kukan luona niin naurettavan määrän ettei edes enää naurata, tänään koko yliopistoporukka oli luonani ja tein aivan helvetisti bbq-ranskanperunoita avokadodippiä chilidippiä porkkanaa linssi-perunavuokaa ruokaa ja join pari lasillista viiniäkin. Olo on inhottavan täysi ja turvonnut, yritän olla ajattelematta kiloja ja kaloreita mutta epäonnistun massiivisesti. Jokin sisälläni huutaa läski läski läski läski ja kirkuu ja teen parhaani unohtaakseni, että huomennakin pitää syödä.

Koko yliopistoporukka (Hong Kongissa vaihdossa olevaa Porkkanaa lukuun ottamatta, tietenkin) oli tosiaan luonani tänään, kaikki koossa ensimmäistä kertaa viime kevään jälkeen. Minä, Nita, Laksi, Letti, Parta, Raksa ja Appelsiini, myös tunnettu yleisenimellä Derpes, yhdessä fuksivuoden ensimmäisestä viikosta asti, nykyään neljä vuotta vanhempia mutta täysin yhtä vajaita. Katsoimme elokuvan ja epämääräisiä tv-sarjoja, ja saimme myös loistoidean: kirjoitimme kaikki yhdessä Porkkanalle kortin, jonka annan hänelle hänen tullessa käymään luokseni Kiinaan ensi kuussa.

En edelleenkään ole uskoa, että viiden vuorokauden päästä olen jo hyvää vauhtia lähestymässä Pekingin lentokenttää. En ole nähnyt vanhempiani tai Ihmepoikaa seitsemään kuukauteen enkä tiedä yhtään mitä odottaa - olen oikeastaan aika vihainen Ihmepojalle ja pelkään purskahtavani itkuun ja läimäiseväni häntä kun näen hänet, mutta vanhempia ikävöin enemmän kuin luulin olevan mahdollista. Tulen varmasti hulluksi kun olen kuukauden heidän kattonsa alla, mutta toivottavasti matka tulee olemaan sen arvoinen.

Puhuin eilen Minnin kanssa ensimmäistä kertaa lokakuun jälkeen, ja viime yö oli ensimmäinen pitkään aikaan kun en nähnyt hänestä unta.

oh beautiful

Viimeiset pari päivää eivät ole olleet helppoja. Olen syönyt tavallista enemmän ja ahdistusmäärät ovat nousseet suoraan ylös hyi hyi miten pystyit ajattele nyt jokinorsu, teen parhaani ajatellakseni muita asioita mutta välillä se on niin naurettavan vaikeaa. Ei ketään pitäisi ahdistaa aamulla sen takia että illalla söi poikkeuksellisesti ison aterian lisäksi jälkiruokaa. Syötyäni aamupalan käperryin tuttuun ja turvalliseen suihkun nurkkaan.

Näin eilen psykiatriani, ja sain vihdoin otettua puheeksi turhautumiseni terapian suhteen. Hän ymmärsi heti ja yllättävän hyvin - itse asiassa koko tapaaminen oli yllättävän produktiivinen - ja kehotti tietenkin puhumaan asiasta terapeutin kanssa. Tiedän että pitäisi, mutta helvetti, pelkkä ajatuskin on tuskallisen kiusallinen. En tiedä, miten edes aloittaisin koko keskustelun, vaikka tiedän että kohta alkaa olla pakko. Vuosi takana, eikä edelleenkään mitään konkreettista hyötyä, pakkohan tässä on olla jotain pielessä.

Näin viime yönä pelkkiä painajaisia Minni sanoo ettei minulla ikinä ollut mitään väliä, lentokone Kiinaan syöksyy maahan, Katti sanoo että jos olisin kauniimpi niin asiat olisivat voineet päättyä toisin, isi ammutaan enkä nuku kuin tunnin pätkissä. Jos vaikka olisin tekemättä yhtään mitään, makaisin sängyssä katsomassa Dexteriä puoli vuorokautta.

little bitch

Yritän epätoivoisesti pysyä hereillä huonosti nukutun yön ja aikaisen herätyksen jälkeen, mutta luomeni meinaavat väkisin paisua kiinni pysy herää hengitä kävele nouse tiskaa pysy hereillä. Jotta saisin edes jotain tehtyä, voisin tehdä randomfaktapostauksen, johon minut onkin haastettu kerran jos toisenkin.

Huomenna lukiokaupunkiin näkemään Juuliaa, sunnuntaina takaisin tänne näkemään sinisiä ihmisiä. Jaksan, kyllä minä jaksan.

olen vasenkätinen

rakastan kauhuleffoja

ja irtokarkkeja ♥

ruotsi on virallinen äidinkieleni

pienenä halusin olla triceratops

luonani palaa aina kynttilöitä

vihaan ruutupaperia

ja lyijykyniä, hyi kamala

moulin rouge! on yksi lempielokuvistani

seinälläni on 56 postikorttia

en ole ikinä opiskellut suomeksi

vihaan sanaa "lesbo"

ikea on ihana paikka

minulla on tatuointi selässäni

haluan olla terve

princess of china

Näin painajaisia taas. Minni on kuihduttanut itsensä luurangoksi ja sanoo etten ole tervetullut hänen hautajaisiinsa. Miten voi pelätä nukkumista näin paljon? Pikkuveljeni jää junan alle enkä voi kuin katsoa vierestä. Olen turvassa vain silloin kun en nuku yksin, mutta unikavereita minulla ei nykyään kovin usein ole. Juulia onkin ala-asteen koulukiusaaja valeasussa. Mitä enemmän pelkään painajaisia, sitä enemmän niitä näen - mitä enemmän näen painajaisia, sitä enemmän niitä pelkään.

Pakeneminen ei ehkä ole kaikkein terveellisin valinta käsitellä ongelmia, mutta noh. Ostin lentoliput Kiinaan tammikuun lopusta helmikuun viimeiseen päivään, saan kuukauden ajan olla vanhempien ja veljen luona vain hengittämässä - "hengittäminen" tosin on ehkä väärä sanavalinta ottaen huomioon että Pekingin ilmassa on todennäköisesti enemmän savua kuin happea, mutta silti. Saan vetää viivan yli seitsemännestä asiastasta listallani kävele Kiinan muurilla ja nähdä niin paljon historiaa että vain Berliini saisi pääni enemmän pyörälle. Hassua, että seurustelin kolme vuotta historianörtinkanssa vihaten historiaa, mutta puoli vuotta eromme jälkeen kiinnostukseni nousee samalle tasolle kuin yläasteen kympin keskiarvon aikoina.

Vietän tänään tyttöinillan Nitan kanssa, mutta vähän eri perinteellä kuin normaalisti: kasvonaamiotäytteisen pyjamalöhöilyn sijaan menemme ravintolaan pitkän kaavan kautta, kiva kun on tekosyy meikata kunnolla ja pukeutua kauniisti.

goodbye

"Kukka mä en uskalla mennä nukkumaan."

"Miksi et uskalla?"

"En varsinaisesti odota innolla, että mitä unia mun pää on mulle tän viikonlopun jälkeen varannut."

"Nojoo, voi olla että ei ihan kevyttä kamaa tiedossa."

Epämääräisessä horroksessa vietetyn yön jälkeen saan tekstiviestin Viirulta. Hän käyttää lempinimeäni ja minä hymyilen vaikka sanat pyörivät pitkään päässäni ennen kuin hahmotan ne; en ole varma mistä hän on kuullut, mutta hän on ainoa ihminen joka tietää koko tarinan eikä pelkästään epämääräisiä hymyjä ja olankohautuksia, ainoa joka ihan oikeasti ymmärtää.

Viimeisen neljänkymmenenkahdeksan tunnin aikana olen nukkunut kolme tuntia. En ole ikinä ennen kokenut tällaista oloa, enkä tämän jälkeen enää ikinä tahdo. Ajatteleminen vie kaksinkertaisen määrän aikaa eikä silloinkaan ole täysin selkeää, tietokoneen ruutu pitää pitää kaikkein himmeimmällä mutta silti sattuu pitää silmiä auki, tuntuu kuin kehoni toimisi ilman minua - ja silti en tahdo mennä nukkumaan, en tahdo sulkea silmiäni vaikka tiedän että pitäisi. Sain nukuttua ne kolme tuntia silloin, kun kissa käpertyi kaulan ja hartian väliseen nurkkaan ja kuulin sen tasaisen kehräyksen ja olin turvassa.

Voisin viimein luovuttaa. Kerta toisensa jälkeen minulle todistetaan, että minä sellaisena kuin olen ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi. Minnin kesti melkein kaksi vuotta repiä muurini alas, kuinkakohan kauan minulla kestäisi rakentaa ne takaisin ylös? Harjoittelen peilin edessä hymyilemistä, pidän lusikoita valmiiksi jääkaapissa itkuntäytteisten yön jälkeisiä aamuja varten. Opettelen meikkaamaan, laihdutan kuusi kiloa, ostan enemmän korkokenkiä. Kun kerron itsestäni, elämäni on täydellinen. Luon kuoren, jonka läpi en päästä ketään.

Katson How I Met Your Motherin juuri ilmestynyttä jaksoa, ja ensimmäistä kertaa ikinä minulle on täysin yhdentekevää, että päätyvätkö Robin ja Barney yhteen.

lego house

"Sä asettelet sun ympärille kuusi istuma-alustaa. Kahteen niistä istuu kaksi osaa sun persoonallisuudesta, joista sä itse pidät. Seuraavaan kahteen istuu kaksi osaa, joiden saavutuksista olet ylpeä. Viimeiseen kahteen istuu kaksi osaa, joita ilman sun olisi parempi olla."

Revin itsestäni paloja ulos ja pistän ne istumaan ympärilleni Buckingham Palacen viereisen puiston auringonpaisteeseen ilmassa tuoksuu sushi ja aamukaste, ne ottavat ihmisten muodot ja saisivat huutaa mutta puhuvat vain hiljaa toisilleen. Olen etäisesti tietoinen siitä, että terapeutti sanelee tapahtumia vieressäni, kuulen kynän rapinan paperia vasten hänen tehdessä muistiinpanoja. Pyyhin satunnaisen kaulalle asti valuneen kyyneleen, tuijotan puolisokeana valokatkaisinta ja puhun ääneen.

Eilinen terapia oli ahdistavin koskaan. Vaikka mielikuvaharjoitus tuntui aluksi hölmöltä ja teennäiseltä, sain lopulta upotettua itseni siihen kunnolla, enkä edelleenkään ole varma olenko tyytyväinen siihen. Harjoituksen jälkeen olen lähellä paniikkia kun tajuan miten levälleen terapeutti oli minut avannut, juoksen hänen luotaan suoraan Sokoksen meikkiosastolle meikkivoide luomiväri rajauskynä ripsiväri huulipuna kynsilakka. Menen kotiin ja aloitan itseni peittämisen; lopulta saan itseni rauhoitettua ja lähden viemään lääkkeitä, jäätelöä ja elokuvia sairastavan Kukan luo.

Muistin juuri nähneeni viime yönä unta, että minulla oli salasuhde Kukan tyttöystävän Sinin kanssa. Se oli todella, todella outoa.

look at the stars

Painajaisia painajaisten perään. Minnin verinen ruumis mökin lattialla. Katti muuttaa pois ja laittaa välit poikki. Herään, itken ja yritän nukahtaa uudestaan. Veljeni ei kutsu minua häihinsä.  Nita ja Laksi löysivät uuden, paremman ystävän. Herään uudestaan, aamu sarastaa jo. Yritän tappaa itseni mutta veitsi ei jätä jälkeäkään ihooni. Luovutan, avaan verhot ja yritän käydä kylpyhuoneessa herättämättä vielä nukkuvia serkkuja.

Puhun tädin kanssa syömishäiriöstä. "Mä oon kyl välillä miettinyt että mikä ihmeen syömishäiriö ku tosi paljonhan sä syöt." Ei hän tarkoittanut sitä ilkeästi, tiedän sen, mutta ahdistaa niin paljon niin paljon, tahdon lähteä kotiin ja mennä sänkyyn kuolemaan. Selitän hänelle että tämä on turvapaikka, täällä pystyn syömään ilman omatunnontuskia, hän nyökkää ja kyselee lisää. Ruokailujen jälkeen vessa käy mielessä kerran tai kaksi tai kolme neljä viisi, muistutan itselleni että tämä on vanha omakotitalo, täällä kaikuu kaikki talon läpi.

Olen niin kamalan väsynyt.

guardian

En ole varma ovatko uuden lääkityksen sivuvaikutukset alkaneet potkia vai mikä tässä on, kun eilen illalla ja nyt vieläkin on kamalan huonovointinen olo; tuntuu kuin sisälmyksieni seassa olisi möyrimässä jättimäinen toukka. Toivottavasti muita sivuoireita huimaus sisäinen verenvuoto painonnousu päänsärky unettomuus mustelmat itsetuhoisuus tinnitus pyörtyminen sydämentykytys mania oksentelu hikoilu orgasmin puute itsemurha ei tule ja tämäkin menisi kohta ohi - tänä iltana on kenraaliharjoitukset, ja huomenna tulenkin olemaan lavalla edessäni täysi katedraalillinen ihmisiä. Ei hirveästi huvita laulaa yli tuntia putkeen niin, että samalla pitää pidätellä oksennusta.

Viime aikojen huonot yöunet ryömivät eilen vihdoin niskan päälle: nukahdin Kukan luona ainakin puoleksitoista tunniksi, ja viime yönä nukuin melkein kaksitoista tuntia. Ihanaa, kun pitkästä aikaa olo ei ole kuin kuolemalla! Kaiken lisäksi tänään on puolentoista tunnin aika hierojalle, hartiani ovat taas niin jumissa että eilen aamulla ihan oikeasti itkin kivusta.

Huominen jännittää ihan kamalasti, tulen varmaan tänne kirjoittamaan nopean paniikkipäivityksen aamulla.

kaikki on satua

Nukuin pommiin psykiatrin akuuttitapaamisesta. Helvetin hienoa! En ikinä nuku pommiin mistään tärkeästä, en ymmärrä miten onnistuin siinä juuri nyt kun olisi ihan aikuistenoikeasti pitänyt herätä. Oli ylipäätään ihme että sain edes akuuttiajan vain päivän varoitusajalla, ja nyt menin sössimään senkin.

Enkä tietenkään saa enää unta vaikka olen niin perkeleen väsynyt, että haluan vain kiljua ja mennä takaisin sänkyyn. Tai mahdollisesti juoda lasin punaviiniä ja neuloa kaksitoista tuntia putkeen punaisessa lepakkotuolissani. Punaviinin juominen puoli yhdeksältä torstaiaamuna ei tosin taida olla maailman fiksuin valinta vaikka humanisti olenkin, ehkä tyydyn kompromissiin ja neulon sisäisesti kiljuen. Jos juon neuloessa yhtä paljon teetä kuin eilen ja toissapäivänä, teekaappini saattaa oikeasti tyhjentyä seuraavan vuoden aikana; hamstraan teetä vähintään yhtä maanisesti kuin laadukkaita lankakeriä.

Tänään kampaaja ja Kukan syntymäpäivä. Käyn ehkä myös Appelsiinin luona pikaisesti, pitää katsoa - olen oikeasti niin väsynyt että jos tahdon pysyä hereillä illalla niin päiväunet saattaisivat olla ihan fiksu idea. Tai ehkä juon vaan paljon kahvia päivän mittaan. Olen alkanut juoda kahvia ensimmäistä kertaa elämässäni. Hassua.

Kamalan sekava olo. Pitäisi varmaankin syödä.

Onneksi Applen asiakaspalvelu on jotain maailman parasta.

vääriä henkiä

Näin unta Sopulista. Heräsin hymy huulillani ja hetken aikaa luulin nousevani auringonpaisteeseen ja kesähelteeseen, mutta sitten karu totuus romahti niskaani - nyt on lokakuu, ulkona sataa ja Sopuli ei ole edelleenkään puhunut minulle sen jälkeen kun elokuussa sanoimme, että nähdään parin tunnin päästä. En ymmärrä; miten voi olla niin helppoa yksinkertaisesti katkaista kaikki välit ilman mitään varoitusta tai selitystä? Luulin että kerrankin ihan oikeasti merkitsin jotain, mutta olin taas väärässä. Ainahan minä olen. En edes tiedä miksi Sopuli yhtäkkiä nousi alitajunnassani, ei hän enää ole osa elämääni. Laitoin valot päälle välittämättä herätyskellon liian pienistä numeroista nolla neljä viisi seitsemän, suihkuun ja meikit naamaan. Tänään on uusi päivä.

Seitsemänkymmenenkahdeksan päivän päästä lähden reissuun tädin perheen kanssa. Seitsemänkymmentäkahdeksan päivää, kuinkakohan paljon ehtisin laihtua siinä ajassa? Terapeutti kysyy mitä minulle kuuluu, en osaa puhua hänelle joten hymyilen ja sanon että ihan okei.

Katson Katin linkittämiä kuvia ja suljen silmäni, kyllä kaikki kääntyy vielä hyväksi. Olen päättänyt niin. Olen odottanut kauan, kestän odottaa vielä hetken.

somewhere only we know

Tämä on taas näitä päiviä. Päätä särkee, syön liian vähän juuri sopivasti, koulusta lähdin kesken pois kun ahdisti se etten ymmärtänyt kaikkea. Unohdin lompakkoni kotiin enkä voinut edes ostaa Zeroa. Neulomispuikot tuntuvat kömpelöiltä kädessä, kiinan merkit näyttävät kuin joku olisi dipannut humalaisen hämähäkin musteeseen ja pistänyt kipittämään vihkoni päällä. Vartaloni ahdistaa niin paljon niin paljon etten kestä, olo on kuin kävelevällä merinorsulla. Jopa kasvoni ovat tavallista pulleammat, paitaa päälle vetäessä tuntuu kuin piilottaisin jotain suurta ja häpeällistä salaisuutta.

Tahtoisin soittaa Katille Nitalle äidille kenelle tahansa, mutta pelkkä ajatus puhelimen esiin kaivamisesta ahdistaa.

Näin viime yönä unta, että krusifiksini silmistä ja suusta vuoti verta.

mamma mia

Päivä alkoi pelottavalla puhelinsoitolla ja riemunhyppelyillä pitkin asuntoa, uuden tiskiaineen tuoksulla ja harvinaisen terveellisellä aamupalalla. Vastaan Kiivin lähettämään sähköpostiin, kiskon päälleni sievät vaatteet ja kaulaan kirkkaan sinisen korun, bussissa puhua pälpätän Katille tuhatta ja sataa. Koulussa olin harvinaisen hyvä, minä ja vieressäni istuva tyttö pyöriteltiin silmiämme miehille, jotka eivät tajunneet mistään mitään. Tuntien jälkeen kaupungille Nitan kanssa, oranssit pillifarkut vaihtuivat taas kokoa pienempiin turkooseihin ja harmaat tennarit valkoisiin maihareihin. Syön hyvällä omatunnolla subin, myöhemmin Kukan ja Sinin seurassa vähän vähemmän hyvällä omatunnolla kanelipullan mutta söinpähän kuitenkin eihän tänään pidä syödä enää enempää eihän.

Olin huono ihminen ja jätin kuoroharjoitukset väliin, väsyttää niin paljon että pelkkä ajatus pallean aktiivisesta hallinnasta pyörryttää, mutta ehkä on ihan hyvä jos pääsen tänään aikaisin nukkumaan. Olen viime aikoina elänyt pelkällä kofeiinin voimalla; en tiedä miksi olen nukkunut kamalan huonosti, yön pikkutunnit menevät kattoa tuijottaen ja kellon tikitystä kuunnellen. Tick, tock, this is a clock. Kissa käpertyy viereeni kehräten, kuiskaan sen turkkiin salaisuuksia ja leikin että se kuuntelee.

korkeushyppääjän rakkaus

Kello puoli yksi, menen sänkyyn. Puoli kaksi, vaivun uneen. Kolme, kissa hyppää päälleni. Puoli viisi, sanomalehti kolahtaa postilaatikoosta. Kuusi, näen painajaista. Seitsemän, herätyskello soi.

En suostu ajattelemaan mitään, vaan pakotan itseni suoraan ylös. Tänään en käy vaa'alla. Paita päälle ja pyykkitupaan, miten ennen ulos lähtöä aina tuntuu kuin en omistaisi yhtäkään vaatekappaletta mutta kun ne pitää hakea kuivumasta niin ne eivät ikinä lopu? Heitän puhtaat pyyhkeet ja lakanat sängylle odottamaan ahkerampaa hetkeä, heittelen vaatteet omiin hyllyihinsä. Tänään en käy vaa'alla. Tarkistan nopeasti internetin surullisimmat nurkat, otan soijajugurtin ulos jääkaapista ja katson sitä. Tänään en käy vaa'alla. Valutan hanasta itselleni lasillisen kylmää vettä, katson sitä pitkään. Käyn vessassa. Tänään en käy vaa'alla, sanon ääneen sekuntia ennen kuin astun vaa'alle.

Tänään on viimeinen työpäivä ennen ruhtinaallista yhtä (1) vapaapäivää. Tauotettuani työkavereitani kahdeksan tuntia lähden Sopulin luo, jos vaikka tänään saataisiin katsottua se Disney-leffa - kunhan ensin löydän sen täältä asunnosta. Disney-hyllyni on hieman sekaisin, kun kuukausi sitten itkupotkuahdistuksen seassa vedin kaiken alas ja piilotin Leijonakuninkaan ja Tarzanin sängyn alle. Ei pysty, ei pitkään aikaan. Mutta ei se mitään, ehkä minun ei vielä kuulukaan pystyä. Huomenna Sopulin kanssa sinisten ihmisten miittiin, hymyilyttää.

Kymmenes päivä ilman tupakkaa, en tiedä miten olen kyennyt tähän. Poltin töissä ihan kevyesti kymmenen päivässä, hitaina päivänä jopa kokonaiaen askin, olen siis säästänyt jotain 25 ja 50 euron välillä. Aivan uskomaton määrä rahaa, nyt kun asiaa ajattelen. Olin jo äsken laittamassa tekstiviestiä pikkuveljellä, että onhan hän minusta ylpeä, mutta sitten muistin että hän asuu toisella puolella maapalloa.

sitten olen valmis

Sanoisin että ilta oli vaikea, mutta tuntuu turhalta, kun jokainen sekunti on vaikeaa ja illat vaan marginaalisesti enemmän. Seitsemän yötä takana, seitsemän yötä jolloin en pääsääntöisesti ole saanut viittä tuntia enemmän unta vaikka töihin herätys klo 6:20. Illalla ahdistus kouristaa niin kovaa etten saa henkeä, yöllä painajaiset valtaavat maailman enkä tiedä pitäisikö olla helpottunut kun herää.

Tein virheen ja kävin aamulla taas vaa'alla. En tiedä mitä hyvää kuvittelin siitä seuraavan. Tyhjyys painaa vatsaa ja näytän paremmalta kuin pitkään aikaan, tiedän että pitää syödä mutta ei ei ei pysty. Jo pelkän veden juominen tekee pahaa; eilen bussissa matkalla töihin näin ikkunasta pizzerian ja meinasin oksentaa vatsahapot vieressä istuvan tytön syliin kun yökötti niin paljon. Häiriöni huutaa että hei tämähän olisi hyvä tilaisuus tiputtaa kilo kaksi neljä seitsemän, yritän vastustaa.

Vaikka ikinä välillä en tahtoisi, aion yrittää selvitä. Tein listan asioista jotka haluan kokea elämäni aikana; kun olen tehnyt kaikki listalla olevat asiat, saan luovuttaa jos vielä haluan. Jotkut kohdista ovat tarkkoja pelaa jalkapalloa, jotkut vähän ympäripyöreitä lähde kun pitäisi jäädä jää kun pitäisi lähteä, mutta kaikki sellaisia asioita mitä minulla on suunnitelmissa tehdä. Lisään varmaan myös asioita sitä mukaa kun niitä keksin. Koko listan voi periaatteessa todella nopeasti jos haluaa, tosin ensimmäinen kohta näe Kiinan muuri on sellainen jonka varmaan koen vasta ensi keväänä - mutta toisaalta, tiedän että voin aina soittaa äidille että haluan heidän luokseen, ja sitten olisi lentoliput seuraavalle viikolle. (Jos ette siis ymmärtäneet, parin viikon päästä muu perheeni muuttaa Pekingiin puoleksi ikuisuudeksi.)

Elämä pelottaa mua. Vaikka kykenisin siihen joskus, miten tulen ikinä uskaltamaan olla taas onnellinen? Kaikki kuitenkin romahtaa.