lauantai 6. huhtikuuta 2013

minuuttivalssi


"Olit ihana", Viiru sanoi ja nauroi astuessaan illalla takaisin junaan spontaanin päiväreissun jälkeen. On aina jännittävää nähdä nettikavereita kasvotusten ensimmäistä kertaa, tänäänkin hermoilin niin paljon että varmasti takertelin ja toistelin itseäni ja olin muuten vain hölmö, mutta hauskaa oli silti - puhuimme leipurinopinnoista, Salkkarien juonenkäänteistä ja siitä, kuinka ei yksinkertaisesti ole sopivaa pitää kulta- ja hopeakoruja samanaikaiseksi. Nauratti, kun toinen ymmärsi niin hyvin joitain asioita mutta näytti melkeinpä säälivältä kun puhuin klassisesta musiikista ja neulomisesta ja jääkiekosta, mutta eihän kaikkea tarvitsekaan ymmärtää. Välillä riittää että on ystävä joka välittää niin paljon, että jaksaa silti kuunnella.

(En ole vielä tottunut siihen, että kadulta näkee ikkunoista sisään. En millään meinaa muistaa pukea housuja jalkaan aamuisin.)

10 kommenttia:

  1. voi, klassinen musiikki ja neulominen ovat ihania! syksyiltoina tuntuu kuin voisi taikoa satoja eri värisiä sukkapareja kuunnellen vaikkapa Bachin soolosellosarjoja.
    minäkin olen sitä mieltä, että olet ihana. ja että tekstisi on jumalaisen kaunista, kuin auringossa välkkyvä vuoristopuro.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat! Mikään ei voita kunnon merinosilkkiä ja Chopiniä, paitsi ehkä kesäinen ukkosmyrsky Beethovenin säestämänä. Kiitos ♥

      Poista
  2. Kiva että sulla on ollut mukava päivä! (Itse asun onneksi 2. kerroksessa, mutta on tuohon kadulle jäänyt joskus joku tuijottamaan kun olen vaatekriiseillyt ja pyörinyt ympäri huonetta alustaatteisillani :-D)

    Sä kirjoitat niin kauniisti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä päiviä saisi olla useamminkin! Kiitos ♥

      Poista
  3. hei pupu, oon edelleen sitä mieltä että ihmisellä pitää olla harrastuksia, se on vaan siistiä että oot löytänyt ne asiat joista tykkäät (eikä kaikkien tarvii tykätä samoista asioista - onneksi). enkä näyttänyt säälivältä, tai ei ainakaan ollut tarkoitus!
    oot ihana, oli kivaa. tuun joskus uudestaankin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hii, ja joo hei oon edelleen sitä mieltä että vois mennä huonomminkin! Mullakin ja säkin ja tuu ihmeessä ♥

      Poista
  4. jos puhutaan tuosta housujen pukemisesta, taisin minäkin tänä aamuna unohtaa sen. onneksi vastapäisessä kerrostalossa asuva mies ei _tällä_ kertaa ollut kurkkimassa ikkunasta. :-D

    ai niin, piti myös kertoa, että pidän tavastasi kirjoittaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hei miellä menee kävelytie suoraan JOKAISEN asunnon ikkunan vieressä... :D Siveys on onneks yliarvostettua!

      Tui kiitos ♥

      Poista
  5. vaikutat jotenkin niin ihanalta persoonalta.

    halaus <3

    VastaaPoista