shine bright

Palasin juuri kotiin sinisten ihmisten kanssa vietetyn iltapäivän jälkeen, oli ihan huippuhauskaa! On niin rentouttavaa, kun pystyy avoimesti puhua ruokailuun liittyvistä vaikeuksista, ja kaikki ovat ihanan kannustavia parantumisen suhteen - kukaan ei tsemppaa toisiaan huonompaan suuntaan, vaan nimenomaan puhuu siitä kuinka pyrkii vähentämään omia huonoja tapojaan. Kyllähän sitä vähän ahdisti kun oli itse selkeästi porukan suurin, mutta alan pikkuhiljaa olla varma, että minä itse siihen kiinnitän kaikkein eniten huomiota. Oli myös kovin kivaa kun sai puolen vuoden stalkkauksen jälkeen hups tavata yhden heistä ensimmäistä kertaa kasvotusten, ja hän oli juuri niin mukava kuin olin kuvitellutkin.

Kun juna eilen iltapäivällä pysähtyi lukiokaupungin asemalle, meinasin purskahtaa itkuun. Ensimmäinen kerta yli kolmeen vuoteen, kun isäni ei ole tullut vastaan hakemaan minua; ensimmäinen kerta, kun en mene tuttuun huoneeseen yöksi, kun en vietä iltaa pelaten lautapelejä ja laittaen ruokaa perheen kanssa. Vaikka en tule etenkään äidin kanssa kovin hyvin toimeen, on minulla välillä niin ikävä että tunnen fyysistä kipua. Onneksi lähtölaskenta heidän luo on jo alkanut: kahdeksantoista päivän ja yhden tunnin päästä lentokone kohti Pekingiä on jo noussut ilmaan.

Olin tosiaan Juulian luona viime yön. Hän oli kovin mukava ja selkeästi minusta kiinnostunut, mutta en tiedä - vaikka tulimme todella hyvin toimeen, kävimme ravintolassa syömässä iso burrito kaksi lasia viiniä ranskalaisia ja katselimme leffoja eikä jutut loppuneet kertaakaan kesken, en jostain syystä kavotusten tuntenutkaan sellaista vetovoimaa kuin mitä olin kuvitellut. Kai se on karu tosiasia, että minä pidän naisellisista tytöistä. Saa nähdä, mihin homma etenee tuskin minnekään.

Lähdin sinisten ihmisten luota kesken kaiken pois; luulin huonovointisuuden johtuvan nälästä, mutta juostuani kotiovelta suoraan vessaan tulin tulokseen, että oksennustautihan se tässä. Voi kun kiva.

little bitch

Yritän epätoivoisesti pysyä hereillä huonosti nukutun yön ja aikaisen herätyksen jälkeen, mutta luomeni meinaavat väkisin paisua kiinni pysy herää hengitä kävele nouse tiskaa pysy hereillä. Jotta saisin edes jotain tehtyä, voisin tehdä randomfaktapostauksen, johon minut onkin haastettu kerran jos toisenkin.

Huomenna lukiokaupunkiin näkemään Juuliaa, sunnuntaina takaisin tänne näkemään sinisiä ihmisiä. Jaksan, kyllä minä jaksan.

olen vasenkätinen

rakastan kauhuleffoja

ja irtokarkkeja ♥

ruotsi on virallinen äidinkieleni

pienenä halusin olla triceratops

luonani palaa aina kynttilöitä

vihaan ruutupaperia

ja lyijykyniä, hyi kamala

moulin rouge! on yksi lempielokuvistani

seinälläni on 56 postikorttia

en ole ikinä opiskellut suomeksi

vihaan sanaa "lesbo"

ikea on ihana paikka

minulla on tatuointi selässäni

haluan olla terve

lopeta!

"Ja mulla on aina se ongelma, että koska oon kertonut mun läheisimmille kavereille mun syömisvammailusta, ni sit jos söisin normaalisti ni ne jotenki kelais että mä oon vaan huomiohuora enkä ikinä ollutkaan oikeesti sairas. Niin karulta ku tää kuulostaaki, ni susta sentään näkee päälle että ei oo kaikki hyvin. Mä oon vaan tämmönen... surullinen, tasapaksu 21-vuotias epäaikuinen." 

Eilen illalla puhuin kunnolla Sopulin kanssa pitkästä aikaa, ja jäi niin hyvä maku suuhun että yllätyin itsekin - jäi vaikka puhuimmekin syömishäiriöistä ja paranemisyrityksistä ja puhuin hänelle rehellisemmin kuin kenellekään miesmuistiin. "Syömishäiriöt on ihan paskoja, kun ne ei kato kokoo, mutta kaikki muut tuijottaa vaan sitä saatanan kokoo", maailman pikkuruisin tyttö vastaa minulle ruudun toiselta puolelta, ja totta puhuen se tiivistää koko keskustelun aika hyvin. Miten voi olla niin vaikeaa päästää irti jostain, minkä tietää aiheuttavan vain harmia sekä itselle että läheisille?

(Kuulen taas kuittailua siitä, miten tyhmä olen kun annan Sopulille kaiken anteeksi. He väittävät minua taas kerran alitajuntaisesti itsetuhoiseksi, mutta hei, kaveria ei jätetä.  En minä voi noin vain olla välittämättä. Suren heidän kaikkien puolesta, Sopulin ja S:n ja etenkin Kiharan, jonka kanssa meni välit jonkun tyhmän väärinkäsityksen aiheuttaman ylireagoinnin takia; Kiharan, jolta haluaisin vain pyytää anteeksi mutten saa avattua suutani.)

Juttelin pienessä jallukolahiprakassa Juulian kanssa mikä saa sut hymyilemään? ja tanssin keskellä pientä yksiötäni pitkälle aamuyöhön, enkä muista milloin olisin viimeeksi hymyillyt yhtä aidosti.

to fine

Tänään on ollut kamalan levoton päivä. Bussissa näpertelen laukkuni hihnaa ja kotona loihdin massiivisen kattilallisen pastakastiketta ihan vaan saadakseni jotain tekemistä, nyt harkitsen iltasiivouksen aloittamista. Jos olisi yhtään vähemmän loskaisempi keli niin lähtisin juoksemaan ajatuksia selväksi, pääni on sekaisin ajatuksista hiuksista painosta kengistä ruoasta Juuliasta ihan kaikesta.

Söin tänään maailman parasta pastakastiketta ja maailman kamalimman voileivän, molemmat itse tekemiä. Joskus minusta tuntuu, että katson itseäni liian tarkasti - kun näen vilauksen itsestäni peilissä saatan jopa hymyillä, mutta heti pysähtyessäni tunnen kyynelten kihoavan silmiini.

Välillä en ole varma, olenko paranemassa vai sekoamassa entisestään. Icke picke pö.

huuda!

Päässäni kaikuu vielä väsymyksen takia lievästi hysteerisen nauru, kieroja silmiä ja feliz navidad ja board meetings ja kaikkea muuta aivotonta, vatsalihakset ovat kipeitä naurusta ja laukut ovat täynnä kenkiä laukkuja vaatteita hiirenkorvia kaikkea ihanaa.

Joulu oli vaikea mutta tiesin että se tulisi olemaan. Väsynyttä tiuskimista ja mulkoilua, syömisen aiheuttamaa ahdistusta ja ikävän kouraisu jossain sisälläni, mutta selvisin. Vaikka täti ja setä puhuivatkin puolet ajasta (tai siltä se ainakin tuntui) Ihmepojasta ja minä katsoin yksinäisenä vieressä Maikin ja hänen tyttöystävän kuhertelua, pidin aivan uskomattoman hauskaa! Minä ja Käppä emme aikaisemmin ole olleet erityisen läheisiä mutta nyt huomasimme pitävämme todella hauskaa kahdestaankin, rakastan kummivanhempiani kovin paljon, ja se että minä ja Maikki olemme kovin erilaisia ei estä meitä pitämästä hauskaa. Olihan se vähän outoa kun Maikin minua reippaasti nuorempi tyttöystävä oli myös mukana, mutta selvisimme koko porukka loman ilman yhtäkään oikeaa riitaa - voin kertoa, että sama ei olisi tapahtunut jos olisin lähtenyt "oikean" perheeni luo jouluksi: joulu on meillä sen verran räjähdyksenaltis asia että ei olisi ensimmäinen kerta jos minä ja äiti riitelisimme niin pahasti että lentäisin talosta ulos.

Tänään bussissa matkalla kotiin nauroin Kukalle puhelimessa lentokoneen ruumassa hajonneesta matkalaukustani ja pyysin häntä tulemaan luokseni illaksi, nyt odotellessani väittelen Juulian kanssa Poirot'n ja Marplen hyvistä ja huonoista puolista, silitän tyytyväisenä kehräävää kissaa ja välttelen matkalaukkujen purkamista ja mä kelaan että kaikki taitaa olla kohdallaan.

here comes the part

michael kors tommy hilfiger victoria's secret converse urban decay

sephora papaya wet seal walt disney clark's target

Joulupäivänä itkin Disneyworldin jouluparaatissa mutta hukutan ahdistuksen materialismiin, kädet selaavat tottuneesti vihreitä seteleitä ja tutut, tyhjät hymyt ja hyvänpäiväntoivotukset hi how are you doing today i'm fine thanks have a great day happy holidays tulvivat huulilta. Välillä oloni on jopa kaunis, ystävälliset myyjät pukukopissa oh sweetie that's gonna be way too big for you saavat hymyilemään ja pettämättömän vaatemaun omaava serkkuni nostaa peukkuja ylös kun heilutan henkareita kaupan toiselta puolelta. Aina joskus peilistä vilahtaa kaunis, hoikka nuori nainen, mutta välillä taas - niin, välillä taas. Haluaisin niin paljon, että sairaudet jättäisivät minut rauhaan. Uudenvuoden jälkeen terapia jatkuu kahdesti viikossa, ei minulla oikeasti olisi siihen varaa tämän reissun jälkeen mutta kai minä selviän. Ainahan minä jotenkin selviän.

Puna lähetti joulutunnustuksen, on kuulemma ihastunut minuun. Juuliankin kanssa on sovittu treffit ensi kuuksi, saa nähdä tuleeko kummastakaan mitään - olen kyllä kiinnostunut, mutta kaiken sen jälkeen mitä tänä vuonna on tapahtunut Minni Sopuli Katti kaikki en tiedä pystynkö mihinkään.

Kyllä minä pystyn, kyllä minä tästä kurasta vielä nousen.

i wouldn't like me

Tänään juostu kolmesti vessaan itkemään, vietetty melkein tunti maaten sängyssä kattoa tuijottaen ja miettien miltä tuntuisi painaa veitsi oikein syvälle, väläytetty lukemattomia tekohymyjä. Olen niin kamalan väsynyt, joulusta tulee Minni mieleen vaikkei vietetty yhtäkään aattoa yhdessä, en pysty edes rauhoittumaan kaktsomalla lempisarjaani kun siitä tulee vain mieleen asioita joita en ajattele en ajattele sitä ei tapahtunut mitään ei tapahtunut eikä mitään tule tapahtumaan. Haluan pois päästäni hetkeksi, haluan ulos tanssimaan kunnes en saa henkeä ja jalat pettää alta mutta ei, tässä minä istun kiltisti hotellihuoneen lattialla ja toivon, että Juulia vastaisi viestiini hymyilytä mua.

Tädin perhe tekee koko ajan selväksi, että he toivovat veljeni olevan täällä minun sijaan. Onko kukaan jutellut Ihmepojan kanssa, onpas ikävä Ihmepoikaa, muistatteko sen kerran kun Ihmepoika sitä ja Ihmepoika tätä. Tulen vessasta silmät punaisina eikä kukaan huomaa.

Hauskaa joulua.

princess of china

Näin painajaisia taas. Minni on kuihduttanut itsensä luurangoksi ja sanoo etten ole tervetullut hänen hautajaisiinsa. Miten voi pelätä nukkumista näin paljon? Pikkuveljeni jää junan alle enkä voi kuin katsoa vierestä. Olen turvassa vain silloin kun en nuku yksin, mutta unikavereita minulla ei nykyään kovin usein ole. Juulia onkin ala-asteen koulukiusaaja valeasussa. Mitä enemmän pelkään painajaisia, sitä enemmän niitä näen - mitä enemmän näen painajaisia, sitä enemmän niitä pelkään.

Pakeneminen ei ehkä ole kaikkein terveellisin valinta käsitellä ongelmia, mutta noh. Ostin lentoliput Kiinaan tammikuun lopusta helmikuun viimeiseen päivään, saan kuukauden ajan olla vanhempien ja veljen luona vain hengittämässä - "hengittäminen" tosin on ehkä väärä sanavalinta ottaen huomioon että Pekingin ilmassa on todennäköisesti enemmän savua kuin happea, mutta silti. Saan vetää viivan yli seitsemännestä asiastasta listallani kävele Kiinan muurilla ja nähdä niin paljon historiaa että vain Berliini saisi pääni enemmän pyörälle. Hassua, että seurustelin kolme vuotta historianörtinkanssa vihaten historiaa, mutta puoli vuotta eromme jälkeen kiinnostukseni nousee samalle tasolle kuin yläasteen kympin keskiarvon aikoina.

Vietän tänään tyttöinillan Nitan kanssa, mutta vähän eri perinteellä kuin normaalisti: kasvonaamiotäytteisen pyjamalöhöilyn sijaan menemme ravintolaan pitkän kaavan kautta, kiva kun on tekosyy meikata kunnolla ja pukeutua kauniisti.