kevytmelankolia

Yritän kirjoittaa perheelleni,
kaikenlaista tapahtuu.
Arkki pysyy puhtaana,
           arki ei.
Silti yritän kirjoittaa perheelleni

Väsymys rapisee ripsissä,
muille teille ilkeä polku kutsuu,
uni jäi vuoteeseen,
vuoteeseen josta lähdin,
josta kutsu kävi ilkeille poluille,
ei koskaan enää meille

Silti yritän kirjoittaa perheelleni,
kaikenlaista tapahtuu.
Keskustelen radion kanssa
kuin tupa olisi täynnä vieraita,
keitän kahvia pannullisen
vaikka kuppeja on yksi.
Odotan aihetta arkilleni,
yritän kirjoittaa perheelleni

- Sofi Oksanen, "Yritän kirjoittaa perheelleni"

Luen viime kesän päiväkirjaa olohuoneessa, kuuntelen kun Kukka pelaa konsolilla jotain mitä minä en uskalla, luen omia sanojani ja muiden lainauksia ja ajattelen kaikkea (sinua shh mutta ei kerrota kenellekään) ja sitä, kuinka ihanaa olisi osata lentää.

(Tulin omaan huoneeseeni vain kirjoittamaan tämän, nyt kuulen kuinka Kukka ja hänen tyttöystävänsä kuiskivat toisilleen jotain olohuoneessa enkä enää uskalla palata sinne, en halua häiritä toisten onnellisuutta.)

kohotat katseesi valoon

Mene haudalle, jossa ystävät lepäävät, 
Ja opi tuntemaan, kuinka nopeasti kuolevaiset katoavat, 
Opi tuntemaan, kuinka kauneimmankin kukan on kuihduttava, 
Opi tuntemaan, kuinka vahvimmankin vartalon on taivuttava, 
Opi tuntemaan se, että olemme vain savua ja tomua, 
Yhden päivän lyhytaikaisia olentoja. 
Älä silti huokaa - on olemassa paikka, 
Jossa he asuvat iättömän ajan, 
He, jotka täällä maassa palvelevat Luojaansa 
Eivätkä koskaan lipeä Hänen ohjeistaan. 
Heille hauta on vain tie, 
Joka johdattaa heidät siunattuun asuntoon. 

- Nathaniel Hawthorne, "Mene haudalle"
(alkup. "Go to the Grave", suom. Matti Järvinen)

sa että karkoitit

"No, mites on viikko sujunut?"

"Mä... En mä tiedä. Tyhjää."

En osaa enää katsoa ihmisiä silmiin, hypistelen sormusta langanpätkää paperilappua käsissäni ja tuijotan polviini. Terapeutti kyselee viikosta enkä osaa vastata, suurin osa ajasta menee pumpulin läpi ajatellessa tai sitten kaloreita grammoja senttimetrejä mitä tahansa laskiessa. Lauantai-iltana olin hetken elossa, ja eilen iltaani piristi taas se yksi punatukkainen viikon takaa, avautumista ja musiikkia ja joku joka sekä kuulee että ymmärtää.

Kirjoitin eilen runon ensimmäistä kertaa melkein kolmeen vuoteen. Pidän siitä - ei se ole mikään historiankirjoihin päätyvä teos ja välillä sanat tuntuvat vähän kömpelöiltä suussa, mutta se kuvasti eilistä puolimaanista, puolikuollutta oloani varsin hyvin. Olen ylpeä itsestäni.

Tänään Kukan luo, ensin pitäisi vaan tehdä jotain lounasta. En haluaisi syödä, mutta pakko sitä kai on.

córdoba, córdoba

On varmaan kovin hupaisaa tai sittenkin ehkä surullista katsoa vierestä, kun kaksi syömishäiriöistä lähtee lounaalle yhdessä. Sopili muotoilee salaattinsa täydelliseksi ympyräksi lautasella ja kerää pienenpienen murusen ihan kaikkea haarukalle ennen kuin uskaltaa laittaa sen suuhunsa, minä sekoittelen aineksia keskenään varoen ettei yhdelläkään haarukallisella ole enemmän salaatinkastiketta kuin toisella ja että lautasen sisältö on varmasti tasapainossa. Puolitoista tuntia siinä taisi kestää ennen kuin välissämme olevilla tarjottimilla ei ollut enää kuin tyhjät lautaset - pitihän sitä välillä laskea välineet alas, kun tuli jotain sanottavaa emmekä me nyt voi keskeyttää jotain niin tärkeää kuin puhuminen sen takia että pitäisi syödä. Toinen on niin pieni, niin kovin pieni ja niin kovin surullinen, yritin parhaani mukaan antaa vertaistukea (vaikka enhän minä taida olla mitään häneen verrattuna) ja kyllä me sitten lopulta hymyillen halattiin bussipysäkillä ja sovittiin lähtevämme tanssimaan lauantaina.

Nyt on laiska aamu, selaan läpi kansioita kirjallisuudentutkimuskursseilta muutaman vuoden takaa ja itken, itken koska olen lopullisesti menettänyt sen elämän mutta itken myös koska en ymmärrä miten joku on voinut ihan oikeasti istua alas ja kirjoittaa jotain näin uskomatonta.

I heard a Fly buzz - when I died - 
The Stillness in the Room 
Was like the Stillness in the Air - 
Between the Heaves of Storm - 

The Eyes around - had wrung them dry - 
And Breaths were gathering firm 
For that last Onset - when the King 
Be witnessed - in the Room - 

I willed my Keepsakes - Signed away 
What portion of me be 
Assignable - and then it was 
There interposed a Fly - 

With Blue - uncertain - stumbling Buzz - 
Between the light - and me - 
And then the Windows failed - and then 
I could not see to see -

- Emily Dickinson, "I heard a Fly buzz - when I died"

Kuvailin joskus tämän runon tunnelmaa professorille "It's like... The air just before lightning strikes. The calm before the storm, you know? You're holding your breath and staying perfectly still because you know something is about to happen and there's nothing you can do about it." ja hänen silmissään paistoi suru kun hän nyökkäsi minulle.

(Emily Dickinson on aina kiehtonut minua, hänen tapansa käsitellä sairaalloisuutta ja ihmisten kuolevaisuutta, hukkuminen hirttäminen tukehtuminen jäätyminen nääntyminen ampuminen puukottaminen ristiinnaulitseminen elävältä hautaaminen giljotiiniin joutiminen.)

Tällaisia runoja lukiessani haluaisin vain polttaa omat kansioni, omat haparoivat yritykseni tehdä vaikutus tähän maailmaan.

i think i was in -

Jotka tulevat suorinta tietä,
saapuvat tyhjin taskuin.
Jotka ovat kolunneet kaikki polut,
tulevat säihkyvin silmin,
polvet ruvella,
outoja hedelmiä hauraassa säkissään.
Niin se ystäväni on, niin se on,
että eksymättä
et löydä perille.

- Tommy Tabermann, "Road map"

mitäpä jos

"Mä rakastan sua." Vasta sanoessani sanat ääneet tajuan kuinka totta ne ovat, ja hetken ajan olen aivan varma että tältä kuolema tuntuu.

Viimeisen kymmenen päivän aikana sormistani on vuotanut yli kaksikymmentäviisituhatta sanaa, ja viime yönä uskon vihdoin saaneeni melkein kolme vuotta sitten aloitetun romaanin päätökseen. Aivan uskomaton tunne. Loppu oli niin erilainen kuin mitä olin suunnitellut, mutta eipä oikeassa elämässäkään mikään mene suunnitelmien mukaan.

En millään jaksaisi yrittää syödä. Miksi on pakko tehdä jotain, mitä vihaa niin paljon? On niin ikävä sitä leijuvaa tunnetta kun ollut päivän kaksi kolme syömättä, sitä kun näkee joka aamu numeroiden pienenevän ja housujen löystyvän. Hävettää mennä ihmisten ilmoille, olen varma että kaikki katsovat minua ja ihmettelevät, miten tämän näköinen ihminen ylipäätään kestää itseään. En minä kestäkään.

Tahtoisin kertoa Katille, kuinka paljon minulle merkitsee että hän on kaiken jälkeen vielä ystäväni, mutten millään löydä oikeita sanoja.

Terapeutti määräsi minulle vuodenvaihteen jälkeen käyntien lisääntyvän kahteen viikossa.

Meidän tarina on aina ollut rakkaustarina, mutta vasta tuona hetkenä, kun tähdet taivaalla valaisivat viimeistä sivua, muistin ettei kaikilla tarinoilla ole onnellista loppua.

mitt hjärta blöder

Älä mene uniasi liian liki:

ne ovat savua ja voivat hälvetä -

ne ovat vaarallisia ja voivat pysyä.

Oletko katsonut uniasi silmiin:

ne ovat sairaita eivätkä mitään ymmärrä -

niillä on ainoastaan omat ajatuksensa.

Älä mene uniasi liian liki:

ne ovat valhe, niiden pitäisi mennä - 

ne ovat mieiettömyys, ne haluavat jäädä.

- Edith Södergran, Vaarallisia unia

Aamupalaksi kaksi luumua, pieni lautasellinen kaurapuuroa ja kupillinen kahvia. Kyllä mä pystyn tähän. Tämä päivä tulee olemaan täynnä haasteita, mutta olen silti päättänyt nauttia siitä - ja ilman, että vatsa huutaa koko ajan nälkää. Naposteltavat ja valkoviini ovat oleellinen osa tyttöiniltoja, ei minun ole pakko valita joko/tai. Kyllä mä pystyn tähän. Kirjoitan kiinaksi surullisia lauseita kauniiseen vihkoon, kohta pitäisi mennä suihkuun. Palelen koko ajan, onneksi on uudet sydänkuvioiset villasukat.

Stu: Viisi hyvää asiaa juuri nyt? Mitkä arjen pienet/suuret asiat saavat hymyn huulillesi? Mihin eläimeen samaistut eniten?
- Sain eilen käsiini J. K. Rowlingin uusimman romaanin ja olen ihan innosta pinkeänä, saan hiukseni poninhännälle ensimmäistä kertaa vuosiin, olen vihdoin oppinut juomaan teetä ilman edes makeutusainetta, sain neulottua huivin ja lapaset valmiiksi, uudet silmälasini ovat todella tyylikkäät. Arjen pieniä asioita on paljon: keltaisten lehtien rapina kenkien alla, uusi teepaketti, kehitetyt valokuvat ja sata muuta asiaa. Elämiin taas en ole ikinä oikein samaistunut, mutta siiselit ovat harvinaisen siistejä.