córdoba, córdoba

On varmaan kovin hupaisaa tai sittenkin ehkä surullista katsoa vierestä, kun kaksi syömishäiriöistä lähtee lounaalle yhdessä. Sopili muotoilee salaattinsa täydelliseksi ympyräksi lautasella ja kerää pienenpienen murusen ihan kaikkea haarukalle ennen kuin uskaltaa laittaa sen suuhunsa, minä sekoittelen aineksia keskenään varoen ettei yhdelläkään haarukallisella ole enemmän salaatinkastiketta kuin toisella ja että lautasen sisältö on varmasti tasapainossa. Puolitoista tuntia siinä taisi kestää ennen kuin välissämme olevilla tarjottimilla ei ollut enää kuin tyhjät lautaset - pitihän sitä välillä laskea välineet alas, kun tuli jotain sanottavaa emmekä me nyt voi keskeyttää jotain niin tärkeää kuin puhuminen sen takia että pitäisi syödä. Toinen on niin pieni, niin kovin pieni ja niin kovin surullinen, yritin parhaani mukaan antaa vertaistukea (vaikka enhän minä taida olla mitään häneen verrattuna) ja kyllä me sitten lopulta hymyillen halattiin bussipysäkillä ja sovittiin lähtevämme tanssimaan lauantaina.

Nyt on laiska aamu, selaan läpi kansioita kirjallisuudentutkimuskursseilta muutaman vuoden takaa ja itken, itken koska olen lopullisesti menettänyt sen elämän mutta itken myös koska en ymmärrä miten joku on voinut ihan oikeasti istua alas ja kirjoittaa jotain näin uskomatonta.

I heard a Fly buzz - when I died - 
The Stillness in the Room 
Was like the Stillness in the Air - 
Between the Heaves of Storm - 

The Eyes around - had wrung them dry - 
And Breaths were gathering firm 
For that last Onset - when the King 
Be witnessed - in the Room - 

I willed my Keepsakes - Signed away 
What portion of me be 
Assignable - and then it was 
There interposed a Fly - 

With Blue - uncertain - stumbling Buzz - 
Between the light - and me - 
And then the Windows failed - and then 
I could not see to see -

- Emily Dickinson, "I heard a Fly buzz - when I died"

Kuvailin joskus tämän runon tunnelmaa professorille "It's like... The air just before lightning strikes. The calm before the storm, you know? You're holding your breath and staying perfectly still because you know something is about to happen and there's nothing you can do about it." ja hänen silmissään paistoi suru kun hän nyökkäsi minulle.

(Emily Dickinson on aina kiehtonut minua, hänen tapansa käsitellä sairaalloisuutta ja ihmisten kuolevaisuutta, hukkuminen hirttäminen tukehtuminen jäätyminen nääntyminen ampuminen puukottaminen ristiinnaulitseminen elävältä hautaaminen giljotiiniin joutiminen.)

Tällaisia runoja lukiessani haluaisin vain polttaa omat kansioni, omat haparoivat yritykseni tehdä vaikutus tähän maailmaan.