Aikaero herätti minut tänäänkin puoli kuudelta, en tiedä miten tulen selviämään hereillä iltaan asti. Pitäisi purkaa viimeisetkin matkatavarat ja alkaa ajatella muuttosiivousta, mutta olen niin väsynyt että tuntuu kuin ajattelisin pumpulin läpi. Näin unta äidistä ja heräsin itkien.
Onneksi maailman ihanin (ja vanhempien pennun jälkeen todella suuren oloinen) kissa saapui eilen Laksin kyydillä takaisin kotiin, käpertyi heti kerälle viereeni ja alkoi kehrätä. Pörröinen turkki mun pieni karvahirviö sähisee staattisesta sähköstä kun silitän sitä mutta en silti päästä irti, onhan hän minun pelastajani. Kysyn että mitä tänään söisin, hän katsoo minua keltaisin silmin ja puskee kättäni vasten.
Hassua, miten kotiin palatesssa aina tuntuu ettei olisi kulunut yhtään aikaa. (Palata kotiin 回家 huí jiā, palasin kotiin 我回家了wŏ huí jiā le, kiinan kieli pyörii edelleen päässäni ja ahdistaa kun kaikki ympärilläni puhuvat suomea, tuntuu kuin he osaisivat lukea ajatuksiani.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti