Terapeutti katsoo silmät pyöreinä lukiessaan tunnepäiväkirjaani, kotiläksyä jonka oli minulle antanut helmikuun ajaksi. Luettuaan valmiiksi hän laskee paperin pöydälle ja katsoo minua silmiin. "Sun äiti on todella sairas", hän lopulta sanoo.
Katson polviini ja naurahdan kuivasti. "Joo, näinkin voi asian ilmaista", vastaan ja nypin farkuistani roikkuvaa langanpätkää. "Vois se kai olla pahempikin." Olenhan minä kiitollinen, että minulla ylipäätään on perhe.
Käytyämme terapeutin kanssa läpi Kiinan tapahtumia, kerron myös turhautumisesta terapian etenemisen - tai pikemminkin sen edistyksen puutteen - suhteen. Sain läksyksi miettiä, että mitä tarkalleen terapialta toivon, ja että puhuisin muunlaisista terapiamenetelmistä psykiatrin kanssa torstaina, kun taas terapeutti lupasi keskittyä pinnallisesti enemmän syömishäiriöön kuin masennukseen ja keksiä meille toimintapainotteisempaa tekemistä. Pysyn nyt kuitenkin tällä nykyisellä terapeutilla tämän kevään, vaihto tapahtuu kesällä jos silloin vielä tuntuu siltä että on tarpeen.
Kävin tänään myös irtisanomassa nykyisen asuntoni ja allekirjoittamassa Kukan kanssa uuden vuokrasopimuksen. Saamme avaimet kahdenkymmenenneljän päivän päästä. Kaikki on kamalan pelottavaa, mitä jos Kukka yhtäkkiä tajuaa ettei hän haluakaan asua tällaisen... tällaisen kanssa?
Syön vaikka ei ole nälkä.
Voi miten ihanasti sinä kirjotat! Oon ihan varma että kaikki kääntyy hyvin vielä, ja sitten sää tuut hämmästelemään tätä kaikkea mitä joskus on ollut. Vaikutat todella ihanalta ihmiseltä!<3
VastaaPoistaOi, kiitos tosi paljon hei ♥ On ollut sen verran huonot pari päivää, että tän lukeminen sai tosi paljon paremmalle tuulelle.
PoistaSulla on todella kaunis blogi ja kirjoitat sulavaa tekstiä. Voimia sulle <3 Käy kurkkaa jos kiinostaa http://heikonmielenvarassariksu.blogspot.fi/
VastaaPoistaKiitos superisti ♥ Toki käyn kurkkaamassa!
Poista