Maksan viimeisiä laskuja, teen osoitteenmuutoksia, siivoan ja järjestelen, soitan ja laitan viestiä ja panikoin yleisellä tasolla; ylihuomenna tähän aikaan asuntoni on täynnä muuttolaatikoita ja minulla on uudet avaimet kourassa. Stressaan aivan kamalasti, mitä jos mitä jos mitä jos mitä jos ja entä jos sit, kaikki tulee kaatumaan niskaan ja epäonnistumaan, en minä voi selvitä tästä ilman aikuisten apua. Lupasin uhrata vaikka vuohen ja pari naapuria jos selviän tästä viikonlopusta hengissä.
Ostin eilen verkkokaupasta läjän tavaraa, kaulakoruja ja rannekoruja ja ihanasti roikkuvia korvakoruja. Viiru hehkutti kanssani ja nauroi kuinka maailmassa ei voi olla liian suuria korvakoruja, minä hymyilen ja yritän muistaa että minulla on lupa näyttää tyttömäiseltä vaikka vartaloni olisi minkälainen tahansa. (En ymmärrä aivojani en ymmärrä, pidän ihan kaikennäköisistä tytöistä ja liian laihoista vähiten, mutta silti itse on pakko olla pieni pienempi pienin. Vihaan tätä sairautta, vihaan vihaan vihaan vihaan vihaan.)
Haluaisin olla onnellinen juuri tämän näköisenä, mutta silti kävin aamulla vaa'alla ja halusin vain itkeä.
tsemppiä muuttoon!:) itekin moisesta just selvinny vaikka tavaraa on vielä laatikkotolkulla purkamatta. Voimia! Ja musta sä oot kaunis just sellaisena kun sä oot.<3 pahin kriitikko oot sinä itse,toisten silmin vaan kun on vaikea itseänsä nähdä.:(
VastaaPoistaKiitos <3 Tuun kyllä huokaisemaan helpotuksesta, kun tää viikko on ohi. Mulle tuli oikeesti aika shokki, kun viime vkl yhden mua mun mielestä tosi paljon pienemmän tytön farkut olikin mulle vähän löysät, eihän mun kehonkuva oikeesti voi olla niin pielessä...
PoistaPitäiskö meidän jossain vaiheessa käydä kahvilla pitkästä aikaa?
Niinpä, ja vielä kauhistuttaa, että tämä on intissä vielä varmaan ainakin puolivuotta. Nyt kun kämpässä kävi, makaronipussit oli revitty lattialle, kissat mauku ruokaa ja näytti surullisilta, kahdessa halpakissanruoka purkissa oli jäljellä jämät jotka koetin jakaa kaikille tasaisesti. Olen niin todella todennut tämän herran olevan täysnarsisti ja sosiopaatti, joka elää omassa ihmemaailmassaan kuvitellen, että jos hänen mielestään kissat pärjää, niin silloin ne pärjää. Käyttää hyväksi kaikkia minkä kerkeää. Vitut siitä jätkästä, mutta ne kissat :( Ja jätkä olevinaan rakastaa ja palvoo kissojaan. Nyt vein ne avaimet tämän siskolle ja kerroin mikä meininki on, ja tämä sanoi miettineensä eikö olis ollut paras sijoittaa kissat jonnekkin ennen koko inttiä.
VastaaPoistaMinunkin on vaikea käsittää, että minäkin voisin ihan hyvin pitää tyttömäisiä vaatteita, meikkejä, kenkiä ylläni. Tuntuu että näyttäisin ihan naurettavalta missään sellaisessa, ettei minua ole luotu näyttämään tyttömäiseltä. Mutta sitten kun laittautuu, niin kyllä fiiliskin nousee, kun vain jaksaa nähä sen verran vaivaa itsensä eteen.
Toi on kyllä tosi surullista. :c
PoistaMä olin aikaisemmin tosi tyttömäinen, mutta sitten tuli eksä jonka piti aina olla tyttömäisempi ku mun + sh:n aiheuttama epävarmuus, ni nykyään on tosi hölmö olo kun puen edes hameen päälle, mutta toivottavasti tää tästä helpottuu. Muista säkin, että pukeudu vain itseäsi varten, ketut muista <3