sä oot mun

"Tää vaan tuntuu niin turhalta."

"Miks?"

"No kun kerta toisensa jälkeen mun oma äitikin näyttää että oon vaan läski jonka ei kannata parantua. Ja no, mä oon niin kamalan yksinäinen, syömishäiriö antaa mulle jotain mihin keskittyä kun tajuan etten taaskaan muista milloin Nita tai Katti tai kukaan pojista olis viimeeks ottanut muhun omatoimisesti yhteyttä. Ei mua kaivata. Jos mun on pakko olla näin vitun surullinen ni voisin ainaki sit samalla olla laiha kans."

Muistelen eilisiä sanojani terveydenhoitajalle ja itkettää. Luen blogeja ja katson televisiota, siivoan ja keitän kupin toisensa jälkeen teetä jotta vain olisi jotain, mitä tahansa, mikä veisi ajatukset pois edessäni olevasta herne-papukeitosta. Pakko minun on syödä, en vittu ikinä pääse pois tästä kierteestä ellen syö, yritän muistaa kuinka fyysisesti hyvä olo minulla oli vuodenvaihteen aikaan kun ihan oikeasti tein kaikkeni sen eteen että alkaisin parantua.

Tänään kuoroharjoitukset, huomenna siivousta ja pyykkäystä. Torstaiaamuna hammaslääkäri, sen jälkeen etelään tädin perheen luo rauhoittumaan. Perjantaina näemme Suomeen työmatkalle tullutta isiä, lauantaina lähden lukiokaupunkiin Punatukkaisen luo, sunnuntaina takaisin kotiin. Kyllä minä elän.