sa että karkoitit

"No, mites on viikko sujunut?"

"Mä... En mä tiedä. Tyhjää."

En osaa enää katsoa ihmisiä silmiin, hypistelen sormusta langanpätkää paperilappua käsissäni ja tuijotan polviini. Terapeutti kyselee viikosta enkä osaa vastata, suurin osa ajasta menee pumpulin läpi ajatellessa tai sitten kaloreita grammoja senttimetrejä mitä tahansa laskiessa. Lauantai-iltana olin hetken elossa, ja eilen iltaani piristi taas se yksi punatukkainen viikon takaa, avautumista ja musiikkia ja joku joka sekä kuulee että ymmärtää.

Kirjoitin eilen runon ensimmäistä kertaa melkein kolmeen vuoteen. Pidän siitä - ei se ole mikään historiankirjoihin päätyvä teos ja välillä sanat tuntuvat vähän kömpelöiltä suussa, mutta se kuvasti eilistä puolimaanista, puolikuollutta oloani varsin hyvin. Olen ylpeä itsestäni.

Tänään Kukan luo, ensin pitäisi vaan tehdä jotain lounasta. En haluaisi syödä, mutta pakko sitä kai on.