Näen painajaista hänestä, hänestä ja hänestä (sinusta), herätessäni en edes vaivaudu yrittämään vaan nousen istumaan ja heitän kattovalon päälle. Kello näyttää vasta nolla neljä neljä kolme, en tiedä miten tulen jaksamaan läpi illan kuoroharjoitusten kun olen niin monta yötä nukkunut (ollut nukkumatta) niin huonosti.
Eilen jäi terapia väliin, tänään on oma terapiahetki Sopulin kanssa. Teetä ja sympatiaa, hyvää salaattia vaikken sitä oikeastaan taida ansaita.
(Haluaisin lähteä tädin perheen luo, mutten kehtaa koska olen niin oksettavan suuri.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti