shine bright

Palasin juuri kotiin sinisten ihmisten kanssa vietetyn iltapäivän jälkeen, oli ihan huippuhauskaa! On niin rentouttavaa, kun pystyy avoimesti puhua ruokailuun liittyvistä vaikeuksista, ja kaikki ovat ihanan kannustavia parantumisen suhteen - kukaan ei tsemppaa toisiaan huonompaan suuntaan, vaan nimenomaan puhuu siitä kuinka pyrkii vähentämään omia huonoja tapojaan. Kyllähän sitä vähän ahdisti kun oli itse selkeästi porukan suurin, mutta alan pikkuhiljaa olla varma, että minä itse siihen kiinnitän kaikkein eniten huomiota. Oli myös kovin kivaa kun sai puolen vuoden stalkkauksen jälkeen hups tavata yhden heistä ensimmäistä kertaa kasvotusten, ja hän oli juuri niin mukava kuin olin kuvitellutkin.

Kun juna eilen iltapäivällä pysähtyi lukiokaupungin asemalle, meinasin purskahtaa itkuun. Ensimmäinen kerta yli kolmeen vuoteen, kun isäni ei ole tullut vastaan hakemaan minua; ensimmäinen kerta, kun en mene tuttuun huoneeseen yöksi, kun en vietä iltaa pelaten lautapelejä ja laittaen ruokaa perheen kanssa. Vaikka en tule etenkään äidin kanssa kovin hyvin toimeen, on minulla välillä niin ikävä että tunnen fyysistä kipua. Onneksi lähtölaskenta heidän luo on jo alkanut: kahdeksantoista päivän ja yhden tunnin päästä lentokone kohti Pekingiä on jo noussut ilmaan.

Olin tosiaan Juulian luona viime yön. Hän oli kovin mukava ja selkeästi minusta kiinnostunut, mutta en tiedä - vaikka tulimme todella hyvin toimeen, kävimme ravintolassa syömässä iso burrito kaksi lasia viiniä ranskalaisia ja katselimme leffoja eikä jutut loppuneet kertaakaan kesken, en jostain syystä kavotusten tuntenutkaan sellaista vetovoimaa kuin mitä olin kuvitellut. Kai se on karu tosiasia, että minä pidän naisellisista tytöistä. Saa nähdä, mihin homma etenee tuskin minnekään.

Lähdin sinisten ihmisten luota kesken kaiken pois; luulin huonovointisuuden johtuvan nälästä, mutta juostuani kotiovelta suoraan vessaan tulin tulokseen, että oksennustautihan se tässä. Voi kun kiva.