Ei tämä kaikki helppoa ole - eilen oli karkkipäivä ja söin Kukan luona niin naurettavan määrän ettei edes enää naurata, tänään koko yliopistoporukka oli luonani ja tein aivan helvetisti bbq-ranskanperunoita avokadodippiä chilidippiä porkkanaa linssi-perunavuokaa ruokaa ja join pari lasillista viiniäkin. Olo on inhottavan täysi ja turvonnut, yritän olla ajattelematta kiloja ja kaloreita mutta epäonnistun massiivisesti. Jokin sisälläni huutaa läski läski läski läski ja kirkuu ja teen parhaani unohtaakseni, että huomennakin pitää syödä.
Koko yliopistoporukka (Hong Kongissa vaihdossa olevaa Porkkanaa lukuun ottamatta, tietenkin) oli tosiaan luonani tänään, kaikki koossa ensimmäistä kertaa viime kevään jälkeen. Minä, Nita, Laksi, Letti, Parta, Raksa ja Appelsiini, myös tunnettu yleisenimellä Derpes, yhdessä fuksivuoden ensimmäisestä viikosta asti, nykyään neljä vuotta vanhempia mutta täysin yhtä vajaita. Katsoimme elokuvan ja epämääräisiä tv-sarjoja, ja saimme myös loistoidean: kirjoitimme kaikki yhdessä Porkkanalle kortin, jonka annan hänelle hänen tullessa käymään luokseni Kiinaan ensi kuussa.
En edelleenkään ole uskoa, että viiden vuorokauden päästä olen jo hyvää vauhtia lähestymässä Pekingin lentokenttää. En ole nähnyt vanhempiani tai Ihmepoikaa seitsemään kuukauteen enkä tiedä yhtään mitä odottaa - olen oikeastaan aika vihainen Ihmepojalle ja pelkään purskahtavani itkuun ja läimäiseväni häntä kun näen hänet, mutta vanhempia ikävöin enemmän kuin luulin olevan mahdollista. Tulen varmasti hulluksi kun olen kuukauden heidän kattonsa alla, mutta toivottavasti matka tulee olemaan sen arvoinen.
Puhuin eilen Minnin kanssa ensimmäistä kertaa lokakuun jälkeen, ja viime yö oli ensimmäinen pitkään aikaan kun en nähnyt hänestä unta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti