Tämä on taas näitä päiviä. Päätä särkee, syön liian vähän juuri sopivasti, koulusta lähdin kesken pois kun ahdisti se etten ymmärtänyt kaikkea. Unohdin lompakkoni kotiin enkä voinut edes ostaa Zeroa. Neulomispuikot tuntuvat kömpelöiltä kädessä, kiinan merkit näyttävät kuin joku olisi dipannut humalaisen hämähäkin musteeseen ja pistänyt kipittämään vihkoni päällä. Vartaloni ahdistaa niin paljon niin paljon etten kestä, olo on kuin kävelevällä merinorsulla. Jopa kasvoni ovat tavallista pulleammat, paitaa päälle vetäessä tuntuu kuin piilottaisin jotain suurta ja häpeällistä salaisuutta.
Tahtoisin soittaa Katille Nitalle äidille kenelle tahansa, mutta pelkkä ajatus puhelimen esiin kaivamisesta ahdistaa.
Näin viime yönä unta, että krusifiksini silmistä ja suusta vuoti verta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti