raplaulajan vapaapäivä

"Ootko sä terapeutinkin kanssa tollainen?"

"Millainen?"

"Että pidät yllä tollaista iloista kuorta."

"Ei tää oo mikään kuori."

Kaksi vuotta olen nähnyt psykiatriani, kaksi vuotta olen valittanut ihmisille kuinka hän vähättelee ongelmiani eikä suostu kuuntelemaan mielipiteitäni esim. mistään. Vasta nyt, kun Beckin testin tulokset ovat nousseet kymmenellä pisteellä, hän näyttää tajuavan, että a) hänen määräämänsä lääkitys ei auta oloani millään tasolla, ja b) vaikka olen sosiaalisissa tilanteissa ja pirteä ja huumorintajuinen, jotain saattaa silti olla pielessä.

Ensinnäkin, minä olen sosiaalinen ja hymyilevä ihminen, se että olen masentunut ei muuta tätä tosiasiaa. On mahdollista olla tilapäisesti iloinen vaikka olisikin pitkäaikaisesti masentunut. Toiseksi, se että ongelmista puhuessa minä nauran ja vitsailen ei ole mikään tapa yrittää piilottaa ~todellisia tunteitani~ tai jotain yhtä melodramaattista - se että käytän huumoria apuna ongelmien käsittelyyn ei tarkoita etten ymmärtäisi ongelmien suuruutta. Jos yrittäisin peitellä tunteitani, en puhuisi niistä. Miten koulutettu mielenterveystyöntekijä, lääkäri, ei ymmärrä että itkeminen ei ole ainoa tapa käsitellä asioita? Kyllä, huumorin käyttäminen varmaan pohjautuu ala-asteen koulukiusaamisen traumoihin ja äidin positiivisen huomion puutteeseen ja niin edelleen ja niin edelleen. Mutta se ei estä minua tuntemaan surua, se ei estä minua tuntemasta ahdistusta, eikä se todellakaan estä minua tajuamasta, että minussa on jotain vittu pielessä. Se yksinkertaisesti auttaa minua käsittelemään asioita, jotka muuten lamaannuttaisivat minut pelosta.

Mutta niin. Saatiin me jotain aikaiseksikin: diagnoosini muuttui määrittämättömästä masennustilasta vaikeaan masennukseen ilman psykoottisia oireita, psykiatri lupasi kirjoittaa uuden lausunnon Kelalle terapian jatkamisesta, sain sairaslomaa, sain lähetteen ravitsemusterapeutille, lääkitykseni vaihtui, ja minut määrättiin uusiin verikokeisiin. (Meinasin revetä ääneen kun psykiatri sanoi että hän määrää minulle koko bulimiapaketin - ei saanut yhtään sen naurettavammalta kuulostavaa nimeä keksineet sille koesarjalle. Kun kysyin häneltä, että miksi äärimmäisen neulakammoiselle pitää määrätä ylimääräisiä veriputeleita otettavaksi kun en ole pakottanut itseäni oksentamaan puoleentoista vuoteen, hän vain tokaisi että "varmuuden vuoksi". Hienoa, kiitos tästä, olen niin kauhuissani että minun pitää ihan oikeasti pidätellä itkua kun ajattelen asiaa.)

Tahtoisin niin kovin olla terve.