tämä on niitä lauluja

9.10. klo 01:55. Tänään - eilen - aamulla kerroin terapeutille siitä, kuinka mulla on toivoa tulevaisuuden suhteen. Silti mä nyt istun sängyssä ja itken itken itken ja haluaisin oikeasti huutaa ja raivota ja hypätä. En uskalla nousta tästä kun pelkään meneväni keittiöön veitsitelineen luo. Käytiin tänään Kukka&co:n kanssa ravintolassa syömässä, haluan repiä sisälmykseni ulos. Onko millään oikeesti mitään väliä? Mitä helvetin väliä sillä olisi vaikka menisinkin vessaan oksentamaan tai viiltäisin lantioni verille? Ihan niinku kukaan tahtoisi multa vaatteet riisua ni mitä vitun väliä sillä on että miltä mä niiden alla näytän. Nää on vaan näitä hetkiä kun tuntuu kuin kaikki olisi turhaa. Ja vaikka tiiän että tää menee ohi ni se ei auta tippaakaan, se tieto vaan aiheuttaa huonon omatunnon älyvapaasta teiniangstista. Oon niin väsynyt että tuntuu kuin olisin humalassa mutta en mä tahdo mennä nukkumaan kun en mä oikeestaan tahdo herätä uuteen päivään. Aloin taas itkeä äsken kun kissa spontaanisti iski kyntensä mun jalkaan. En jaksa. Viime uudenvuodenaatosta on jo yli yhdeksän kuukautta. En jaksa. Haluan pois.