look at the stars

Herään itkien painajaisesta, haparoin vartaloa jonka ympäille kääriytyä mutta olenkin yksin, tietenkin minä olen yksin.

Asunto on sotkuinen mutta en pysty nousemaan sängynpohjalta kun oma vartaloni ahdistaa niin paljon. Olen syönyt aivan järjettömiä määriä viikon ajan, vaatteet tuntuvat makkarankuorilta ja alasti kaikki hölskyy lilluu löllyy. Tahdon olla syömättä mutta toisaalta haluan haistattaa vitut kaikelle, ahmia ja oksentaa ja ahmia ja oksentaa kyllä minä sen vielä osaisin ihan varmasti osaisin hiljaa ja huomaamattomasti.

Välillä mietin asioita, joita en saisi ajatella. Kuinka moni kaipaisi minua? Moni kyllä väittäisi kaipaavansa, mutta kovin moni varmasti sanoisi sen vain muodon vuoksi. Pojat olisivat vain "ei vittu, oikeesti?" ja sitten jatkaisivat elämäänsä kuin en olisi ikinä ollut siinä - en minä loppujen lopuksi heille paljon merkitse, kyllä minä sen tiedän. Nitaa harmittaisi menettää kaveriporukan ainoa toinen tyttömäinen tyttö, mutta kyllä hänkin pian löytäisi uuden ystävän, jonkun joka on terve ja onnellinen niin kuin hän itse, ja pikkuhiljaa minä unohtuisin kokonaan.

13 päivää konserttiin.
59 päivää joulun lomamatkaan.
72 päivää uuteen vuoteen.
127 päivää yhteishaun alkamiseen.

Pakko jaksaa. Pakko. Kyllä minä jaksan. Kyllä minä jaksan.