peset kätesi uudestaan

Olen niin helvetin epävarma kaikesta. Teinkö jotain väärin? Ahdistanko höpötykselläni? Tahtooko minua varmasti nähdä? Enhän minä ole ainoa, jota pelottaa? Enhän minä ole ainoa, joka haluaa silti jaksaa? Tuijotan puhelinta, joka pilkkaa minua hiljaisuudellaan. Virta, hengitä. Suljen silmät ja hengitän.

Sain tänä aamuna työtarjouksen, inhotti joutoa kieltäytymään mutta pelkkä tuuraajan palkka ei elätä ketään. He lupasivat pitää minut listan kärjessä jos vakituinen paikka vapautuisi; toivottavasti onnistuisi, olen kuullut kyseisestä työstä paljon hyvää.

Huomenna kahdeksaksi psykiatrille, jos vaikka tällä kertaa en nukkuisi pommiin. Sieltä suoraan Kukan, Kukan serkuskatraan ja Sinin kanssa ensimmäisten kotipaikkakunnalle - paikalla on niin hölmön kuuloinen nimi, että epäilen edelleen sen olevan heidän mielikuvituksensa tuotosta, mutta siellä kuuluisi sitten illalla olla Halloween-juhlat. Palaan varmaan oman koneen ääreen sunnuntain kuoroharjoitusten jälkeen, iso konsertti on jo ensi viikolla ja me kaikki elämme ja hengitämme Mozartia.

Elän ja hengitän. Kyllä mä pystyn tähän.