Olen palannut kotiin, päivää aikaisemmin kuin piti - pomo ilmoitti että minut tarvitaankin töihin sunnuntaina, enkä millään olisi tahtonut kieltäytyä tuplapalkasta. Toivottavasti sää olisi parempi kuin tänään, tahdon pyörän selkään polje polje polje kovempaa nopeammin tuntemaan tuulen kasvojani vasten ja basson jytinän kuulokkeista. 94/500. Onhan se kurjaa etten päässyt nauttimaan tästä päivästä täysillä, mutta toisaalta nautin myös hiljaisuudesta, nautin siitä kun hiukset ovat sotkuiset enkä ole meikkiä nähnytkään, kun kissa kehrää sylissä ja lämmittää reisiä.
Helsingissä oli vaikeaa, niin kuin saatoitte edellisestä merkinnästä päätellä. Itku meinasi tulla jokaisella kadunkulmalla, Kihara vittuili minulle asiasta ja olen vain puoliksi varma että se oli hyväntahtoista leikittelyä. Näin Minniä pikaisesti hänen työpaikallaan, jalat tärisivät niin paljon että meinasin lyyhistyä enkä tiennyt ollenkaan mitä sanoa, mutta oli silti jotenkin helpottavaa nähdä häntä. Ehkä me vielä joskus voidaan olla ystäviäkin. Toivon niin, ainakin.
Vaikka muuten oli ahdistavaa, onneksi Pride-asiat ovat aina yhtä kivoja: torstaina nuortenillassa näperreltiin rannekoruja (paikka oli tyhjempi kuin olen yhtenäkään vuotena ennen nähnyt, outoa, missä kaikki nuoret?), eilen tanssin jalat sohjoksi naistenbileissä, ja tänään hymyilin ja otin hienoja kuvia kulkueesta. Olin eilen Kaivohuoneella mielestäni jopa kaunis - meikit ja hiukset laitettuna, maailman suloisin mekko päällä. Silti kaikki kaverini isketään ympäriltäni, ja minä löydän itseni kolmelta aamuyöllä täysin yksin. Olenko oikeasti niin ruma, oliko eilinen peilikuva vain jotain aistiharhaa? En minä olisi kenenkään mukaan halunnut lähteä, mutta olisi ollut kiva jos joku olisi edes hymyillyt minulle. Sopulin tekstiviestit pelastivat kyllä, en tiedä mitä olisin tehnyt jos olisi pitänyt siellä ulkona yksin istua odottamassa muita ilman että edes puhelin olisi piipannut. Onneksi en sentään ollut humalassa, mistä olen kiitollinen - olimme meinaan pystyssä 22 tuntia, minkä jälkeen viiden tunnin yöunet; jotenkin minusta tuntuu että krapula vielä siihen päälle olisi koitunut kuolemakseni. Olo oli silti sen verran hutera että lähden kävelemään kaukoliikenteen terminaalille jo puoli kolmelta, matkan takaisin kotiin vuorotellen nukuin ja laitoin viestiä Sopulin ja Katin kanssa.
Viikon päästä lauantaina taas tanssimaan. Voisin silloinkin olla selvin päin; jaksaa paremmin ja ei tule yhtä paljon huonoja kaloreita. Ja oikeasti, basson ja hajuveden ja tupakansavun ja tahmaisen lattian yhdistelmästä nousee yhtä uskomaton huuma kuin kalliista drinkeistä. Hetken olen taas elossa. Saatan saada seuraakin silloin, aina hermostuttaa tanssia muiden kuin tuntemattomien edessä, mutta ei se mitään.
make me come alive, come on and turn me on
touch me, save my life, come on and turn me on
i'm too young to die, come on and turn me on
turn me on, turn me on, turn me on, turn me on
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti