danger days

Facebookiin tilapaivitystä, "kyllä tää ehkä tästä". Kaverit hymyilevät, sanovat että hienoa, kyllä he sen tiesivät. Haluan nauraa heille päin naamaa. Pakkohan minun oli jotain kirjoittaa että he jättäisivät minut rauhaan.

Eilen oli pakko syödä kunnolla, tädin sedän serkun serkun muijan koiran kaikkien vahtivat silmät varovaisesti katsovat. Tyynesti sorkin dippiä Hesburgerin ranskalaisella, haen toisen lasillisen viiniä, nauran puolityhjälle vanukasämpärille, mietin kuinka haluan vain kuihtua pois. Pelottaa että onnistun vahingossa haihduttamaan itseni kun pääsen takaisin kotiin, siellä tai töissä ei ole ketään vahtimassa ja eihän minulla ole enää ketään joka kysyisi että ootko kulta syönyt. Haluan pysyä elossa ehkä, mutta en tiedä miten muka onnistuisin siinä. Eilen kaupungilla kaikkialla oli ruusuja ja pukuja ja valkoisia lakkeja vaatekauppojen ikkunoissa, minä meinasin romahtaa lattialle Espritissä kun en vaan saanut henkeä. Miten en ole Minnin luona? Itkin automatkan takaisin, radiosta tuli meidän biisi.

Olen tässä parin päivän aikana pitkästä aikaa laitellut viestiä ihmisen kanssa, jonka kanssa tekisi mieli olla enemmän yhteyksissä. Tuntuu hyvältä että joku ihan oikeasti tajuaa; kun laitan viestiä että haluaisin kuolla, hän ei vastaa tyhjillä lohdutuksilla, vaan sanoo että ymmärtää ja että se on ihan kamalaa. Tultiin eilen tulokseen että nauraminen on kivempaa kuin kuoleminen, ja että pitää joskus riipaista kunnon ihmisvihakännit yhdessä. Olkoon hänen nimensä Kihara, sillä ne minä aina yhdistän häneen.

tänään iltayö yksin ensimmäistä kertaa eron jälkeen, en tiedä miten selviän