1:30 (elossa)

Olen kuulemma huono ystävä koska minulla oli paha olla Helsingissä ja selitin vain omista tunteistani; välitän vain itsestäni, paskat muista. Kerrankin luulin että minulla on oikeus sattua, että on oikeus itkeä ja puhua itsestäni. Ei näköjään, nyt ahdistaa ja hävettää ja haluan kuihtua pois. Olisi vain pitänyt esittää onnellista ja keskittyä muihin, osaan peittelyn muutenkin niin hyvin että eipä se mitään suurta vaihtelua olisi ollut.

Tämä oli hyvä muistutus, ihmisiin ei pidä luottaa, parempi olla yksin kotona itkemässä kuin mennä ulos ja riskeerata se, että toiset näkevät pahan oloni. Minni sai minut vuosien hiljaisen ahdistuksen jälkeen oppimaan luottamaan ja puhumaan, eihän se voi olla vaikeata palata takaisin yksinäisyyteen? Muuttaa elämä yhdeksi leikiksi; leikkiä että kaikki on hyvin samalla kun iltaisin leikin veitsillä, raapia kurkkuni verille sen sijaan että soittaisin jollekulle. En haluaisi, mutta en kestä sitä että sattuu aina vain uudestaan ja uudestaan.

Tekisi mieli soittaa Nitalle ja lähteä hänen luo, mutten voi sitäkään tehdä. Luulin että Nita on paras ystäväni, mutta enpä ole hänestäkään mitään kuullut kuukauteen.

Ehkä oikeasti en vaan ole ihmisenä minkään arvoinen.