Eilen oli ihana päivä, vain pari ahdistuspilkkua varjosti. Hii.
Aamu alkoi (kieltämättä hieman krapulaisena työpaikan tutustumisbileiden jälkeen) uimarannalla Kukan kanssa, kauhusta kankeana nostin topin rintaliiveihin asti saadakseni vatsaan ja alaselkäänkin vähän väriä. Jostain syystä en kuollut, eikä Kukka näyttänyt edes katsovan mitenkään järkyttyneenä. Eivätkö ihmiset oikeasti välitä? Ihan sama minullehan on minkälainen vartalo jollain toisella on, miksi sitten oletan että kaikki koko ajan tuijottavat minua?
Mutta niin, joka tapauksessa. Uskaltauduin jopa veteenkin - vain polviin asti, mutta silti. Enimmäkseen lojuin pyyhkeellä ottamassa aurinkoa ja nauramassa Kukan kanssa uhmakkaille sorsille, söin jopa jäätelönkin. Siinä samalla tuli päivän ahdistuspilkku numero yksi: Appelsiini laittoi viestiä, "jos et muuten tiennyt niin sä tanssit ihan jumalaisen hyvin :)". En tiedä miksi, mutta tämä ahdisti minua ihan kamalasti - jotenkin se tuntuu vittuilun ja seksuaalisen ahdistelun sekoitukselta, vaikka jossain aivojeni perukoilla tiedän kyllä ettei se ollut kumpaakaan. Teki vain mieli kääriytyä pyyhkeeseen ja juosta äkkiä kotiin ja olla enää ikinä lähtemättä baariin. Älkää katsoko minua.
Rantailun jälkeen näin Sopulia, mentiin Särkänniemeen! Oli kovin hauskaa, vaikka taidan nykyään viettää siellä vähän liiankin paljon aikaa. Juoksimme laitteesta toiseen kuin pikkulapset - tosin jos jono osoittautui liian pitkäksi, kohautimme harteita ja menimme seuraavaan kohteeseen. Puiston jälkeen menimme vielä shoppailemaankin, mukaani tarttui uusi korvakoru, urheilushortsit, ihanan kirkas t-paita, kengät, kalenteri ja päiväkirja. Kun kaupat loppuivat kesken, menimme salaattibaariin, molemmat söivät urheasti jättikokoiset annokset loppuun, Sopuli jopa söi leivän ja minä otin salaattiini kastiketta. Kaksi tuntia meni kuin huomaamatta, juttelimme kaikesta mutta emme oikein mistään, syntymäpäivistä ja autoista ja entisistä tyttöystävistä. Lopulta kello oli kahdeksan, Sopuli raukka meinasi nukahtaa pystyyn ja minun piti lähteä Kukka & co'n kanssa Amarilloon. (Joka muuten oli päivän toinen ahdistuspilkku. Selvisin kuitenkin hengissä, jotenkin. Siinä seurassa on vaikea kuolla muuhun kuin nauruun.)
Tänään näen veljeä ja vanhempia viimeistä kertaa vuoteen. Olen vaihtanut vaatteet noin kymmenen kertaa, mikään ei näytä hyvältä; harkitsen vakavasti naapurissa olevaan H&M:ään menemistä ja uuden paidan ostamista. Pakko näyttää äidin edessä laihalta, pakko. Ei yksinkertaisesti ole muita vaihtoehtoja, haluan hänen viimeisen silmäyksensä minusta olevan mahdollisimman täydellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti