my body needs a hero

Milloin sä ajattelit lopettaa laihduttamisen? Kuulen kysymyksen vasta kolmannella kerralla, Minnin ääni yrittää olla huoleton mutta olen kuulevani värinän sanojen takia. En osaa vastata, enemmän kuin mitään tahdon valehdella ja sanoa hänelle että kaikki on hyvin. Olen kuitenkin rehellinen, en ole ikinä osannut valehdella Minnille enkä oikeastaan tahtoisikaan - hän jaksoi minua ja aivojani kolme vuotta, hän ansaitsee totuuden. Pidättelen itkua ja kaipaan halausta, häneltä tai ihan keneltä vaan.

Huolestuin eilen puolikuoliaaksi kun Minni oli soittanut sillä aikaa kun olin suihkussa eikä enää vastannut kun soitin takaisin. Missä hän on, kännissä hukassa itkemässä kuollut apua. Hetken päästä kuitenkin tavoitin hänet ja kuulin että hän olikin vain halunnut jutella. Hämmennyin hieman mutta myönnän ilahtuneeni - vaikka minulla ei ole ikävä hänen kanssaan seurustelua, on minulla silti ikävä parasta ystävääni. Puhuimme melkein tunnin puhelimessa, hajoilimme työtunneille ja nauroimme baarireissuille ja päivittelimme hänen kaveriensa tyhmyyttä. Puhelun päätteeksi hymyilin, ei ahdistanut ollenkaan. Toivon niin kovasti että voimme joskus olla ihan oikeita ystäviä taas.

Tahtoisin olla normaali tyttö joka syö aamupalaksi hedelmän ja puuroa, lounaalla työpaikan lihapullat ja riisiä, välipalaksi vähän pähkinöitä, päivälliseksi kalaa ja perunoita, illalla teetä jossa on sekä maitoa että sokeria. Tahtoisin sitä enemmän kuin mitään, mutta jopa kirjoittaessani tuota kauhistuin - miten kukaan voi syödä noin paljon, miten ihmiseen mahtuu noin paljon ruokaa, miten hän ei revi hiuksiaan ja kynsi ihoaan ja mene itkemään vessan lattialle. Vatsani on litteä ja mietin, minkä keiton söisin lounaaksi, minkä light-limun ostaisin iltaherkuksi. Minkä tekosyyn tänään kertoisin töissä.

Olen niin saatanan sekaisin, etten tiedä mitä tehdä. Tahtoisin lähteä taas tanssimaan, tanssilattialla huolia ei olemassa. Suostuisikohan Sopuli tulemaan perjantaina kanssani jos pyytäisin... Tällä kertaa olisi jopa seuraava päivä vapaata.