"Moi, hei teettekö te lävistyksiä tälleen lennossa?"
"Joo, tosta vaan lappua täyttämään."
Hillitsen himoa ottaa "oikea" lävistys rei'ittämällä korviani uusiksi. Kahdeksasta korvan teini-iässä hankitusta lävistyksestä kuusi oli umpeutunut, ja eilen kävelin spontaanisti samaan liikkeeseen, jossa tatuointini otin. Varoitin miestä heti että pelkään neuloja aivan uskomattoman paljon, hän jutteli minulle niitä näitä ja loppujen lopuksi pelko oli paljon suurempi kuin kipu. Voisin ensi viikolla mennä jatkamaan projektia, harmi että homma on niin ylihinnoiteltua jos tahtoo oikealle lävistäjälle eikä halpiskoruliikkeen pyssylle... Katti, Kukka ja Porkkana kannustavat toteuttamaan todellisen haaveeni mutta ehkä hillitsen itseäni - toistaiseksi ainakin.
Siitä on pitkän aikaa kun olen viimeeksi itkenyt kesken oppitunnin, mutta tänään on ollut niin kamala päivä että en vain kestänyt, yksi liian vaikea tehtävä oli tarpeeksi saamaan kyynelet virtaamaan. Onneksi istuin takarivissä ja pystyin kääntyä ja esittää penkovani reppuni sisältöä, tuskin kukaan huomasi, mutta häpeän määrä oli silti jotain aivan uskomatonta. Tunnin jälkeen soitin Katille, mutta hän oli omien ongelmiensa takia pahalla päällä ja hänen lopetettua puhelun purskahdin kunnolla itkuun keskellä bussia. Kiitin kyllä kaikkea pyhää siitä, että ympärilläni ei ollut muita ihmisiä, se siitä tilanteesta olisi vielä puuttunut.
Tänään voisin yrittää olla edes hetken onnellinen, vietän illan Kukan luona. Minun tekee ihan kamalasti mieli tuulihattuja enkä tiedä mitä ajatella Kukan pakastimessa odottavasta jäätelöstä; ehkä yritän olla ajattelematta asiaa liikaa. Olen muutenkin syönyt tänään ihan liian vähän, terve osa aivoistani yrittää kertoa että saan kiskoa jäätelöä ihan hyvällä omatunnolla. Mutta aamupaino oli tänään ihanan matala, entä jos -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti