"Se on ihan selkeä leija!"
"Kattilapas, kato nyt!"
"Ite oot kattila."
"Pata kattilaa soimaa."
"Homo hiljaa saatana."
Eilen heti aamusta alkaen kihisin raivosta ihan kaikille, vitutti ja turhautti kaikki niin paljon että meinasin koulussakin alkaa itkeä kun en millään saanut kirjoitettua yhtä vähän monimutkaisempaa merkkiä oikein ulkomuistista. Iltapäivän vietin siivoten niin vimmatulla voimalla että ihme etten rikkonut mitään, olin juuri lyyhistymässä suihkun lattialle itkemään kun tajusin että on olemassa ihmisiä, jotka jaksavat katsoa naamaani vaikka olisin kuinka romuna. Kukka käski luokseen katsomaan Greyn anatomiaa ja askartelemaan, ja viiden minuutin päästä olin jo kiskomassa kenkiä jalkaan. Keskustelimme Salattujen elämien uusimmista juonenkäänteistä (tai siis, hän selitti ja minä kuuntelin silmät pyöreinä sitä draaman määrää), söimme aivan naurettavan määrän viinirypäleitä ja pähkinöitä, ja tulihan siinä vähän ostettua jäätelöäkin matkan varrella. Hups? Itse en saanut aikaiseksi askarreltua mitään, mutta Kukka teki minulle dinosauruksen, joka on nyt edustamassa lajitoveriensa kanssa kirjahyllyssäni. Kotiinlähtö venyi yhdestätoista yhteen, ja itse matkakin kesti vartin sijaan reilusti yli puoli tuntia, kun piti pysähtyä spekuloimaan erilaisia pensaita ja puita ja oppimaan uusia tähtikuvioita.
Tänä iltana nukahdan junaan ja herään vasta Lapissa. Tai no, toivottavasti nukahdan - olen niin innoissani pohjoiseen menosta että saatan hyvinkin vain tuijottaa koko matkan maanisesti ikkunasta ulos ja yhtäkkiä huomata että kello on kuusi ja minulla on junanvaihto Kemissä. En millään usko tätä todeksi, olenko ihan oikeasti lähdössä Lappiin? Vuorokauden päästä olen jo määränpäässä Katin luona, vuorokauden päästä kaikki on taas hyvin.
Nähdään maanantaina, pikkuiset.
我不喜欢吃，可是菜很好吃。
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti