Kuuntelen musiikkia jota kuuntelin ollessani lukiossa, mieleen tulee pitkät kävelyt bussipysäkille ja tyttö, joka sai minut vihaamaan itseäni enemmän kuin luulin olevan mahdollista. Pettämistä ja ryyppäämistä ja aineita ja kymmeniä satoja tuhansia vastaamattomia puheluja ja lisää pettämistä. Matikantuntien lintsaamista jotta voi viedä hänelle tupakkia katkolle, viikon hiljaisuuksia ja viestejä jossa haukkuu minut lyttyyn koska kerkesin huolestua. Humalaisia puheluita keskellä yötä, hän ei saa verenvuotoa tyrehtymään. Lisää pettämistä.
Eivät minun pienet aivoni selvinneet siitä. Hän opetti minut vihaamaan itseäni, näytti kuinka en ole tarpeeksi hyvä vaikka kuinka yrittäisin, opetti etten ole tarpeeksi tärkeä, en tarpeeksi seksikäs tai hauska tai ymmärtäväinen, olin vain kahden vuoden leikkikalu, naiivi pikkutyttö jota sai naida silloin kun huvitti, joka olisi aina valmis tekemään mitä tahansa toisen vuoksi.
En ole enää vihainen hänelle. Saatan olla hieman katkera tai surullinen, loukkaantunut koska hän ei ikinä ole pyytänyt minulta anteeksi sitä miten minua kohteli, mutta en jaksa olla vihainen. Hänhän vain näytti minulle totuuden, näytti kuinka paljon oikeasti ansaitsen yhtään mitään.
Tänään piti mennä Nitan kanssa syömään, mutta peruin. En vain pysty.
Kuuden päivän päästä hymyilen taas aidosti.
Minulla on kylmä.
Oon lukenut sun blogia jo jonkun aikaa ja ollut hieman huolissani sinusta, vaikken sinua tunnekaan. Tämä postaus todisti sen, minkä olen nähnyt toisaallakin: on olemassa ihmisiä, jotka eivät tajua miten paljon he voivat satuttaa ja rikkoa toista itsekkyydellään :/. Lähetän sulle voimia jaksaa, sillä sinä OLET tärkeä ja tarpeeksi kaikkea ihan omana itsenäsi. Toivon, että löydät hymyn. Ja toivon. Pidä huolta itsestäsi. Mukavaa syksyä :)!
VastaaPoistaKiitos paljon, toivon itsekin! Mukavaa syksyä sinnekin :3
Poista