Tunnin päästä kampaaja, kolmen tunnin päästä terapia, neljän tunnin päästä vuoden ensimmäinen luento. Tiesin että tämä tulee, tiesin että vaikka olen jo monta viikkoa kuollut turhautuneisuudesta ja tylsyydestä koulun puutteen takia niin nyt kun se aika vihdoin koittaa, nyt kun katson paniikissa vaatteita ja etsin vihkoja kansioita ruskeaa ripsiväriä ja mietin laittaako lasit vai linssit, nyt paniikki nousee kurkkuun enkä tiedä miten selviän. Heti päivän aluksi pitää mennä puhumaan professorille että saisin poikkeusluvan tulla kurssille jonka edellytyksiä en ole vielä täyttänyt ja kysyä että voisiko hän antaa tukiopetusta vapaa-ajalla, seuraavalla luennolla olen vasta miljoonannella varasijalla joten tuskin edes pääsen koko kurssille. Tämän siitä saa kun ei ole tarpeeksi edistynyt, kun on ollut vain laiska tyhmä saamaton masentunut idiootti sen sijaan että olisi yhtä hyvä kuin kaikki muut. Mitä tapahtui sille tytölle, joka hyppäsi yhdeksännen luokan yli ja meni suoraan kasilta ib-lukioon? Hän on enää muista päiväkirjojen sivuilla, muistutus omasta epäonnistumisestani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti