Istun sängyssä peiton alla ja tärisen, vihaan itseäni ja vihaan vartaloani, painan kynsilläni pieniä punaisia kuunsirppejä kaikkialle jonka haluan pois pois pois minusta pienemmäksí. Syön ja lihon ja syön ja lihon ja oksetan itseäni, en ole eläissäni halunnut näin paljon vain luovuttaa ja antaa ahdistuksen ottaa vallan sokeritonta mehukeittoa ja kahvia ilman maitoa ja viedä mennessään. Huomaisikohan kukaan jos -
(Ja kaikkein eniten vihaan itseäni koska annan äidin vaikuttaa itseeni näin.)
Voi kumpa et antaisi äitisi vaikuttaa sinuun noin. Vaikka toisaalta ymmärrän ahdistuksesi, musta tuntuu täsmälleen samalta.
VastaaPoistaÄiti taitaa olla poikkeus jokaiseen sääntöön, huoh. :/ Tsemppiä sullekin, oon lukenut kyllä sun päivityksiä mutta jotenkin olen kauhean huono kommentoimaan.
PoistaYmmärrän kyllä, mäkin olen lukenut kaikki sun postauksesi mutta hävettävän harvoin kommentoin..
PoistaYritäpä virta muru ajatella, että äitisi on sairas ihminen, ja sinä hänen yläpuolellaan. Älä ota hänen sanojaan huomioon ja anna pilata elämääsi! (tiedän, se on vaikeata...:/)
VastaaPoistavoimia <3
En mahda mitään sille että mitä jos itse olenkin se sairaampi - kuvittelen vain olevani sopivan näköinen, kuvittelen että olisin onnellisempi "terveenä", etten edes ole oikea syömishäiriöinen vaan vain epäonnistunut laihduttaja. Kiitos ♥
Poistaoot jo niiin pitkällä parantumisessa, älä luovuta. äitisi ei elä sinun elämääsi eikä ole sinä, unohda hänen väärät mielipiteensä. (koska sä tiedät kyllä että ne on vääriä.)
VastaaPoistaKai minä tiedän sen olevan väärin, mutta luovuttaminen olisi kamalan paljon helpompaa. Olen niin kovin väsynyt.
Poista