"Nyt on sit mun seikkailupäivä eikä kukaan saa pilata sitä."
"Okei."
Tänään minulla oli päällä valkoiset maiharit ja valkosankaiseet aurinkolasit, nukahdin autossa ja herätessäni tuntia myöhemmin olimme keskellä vuoristoa. Kapeita, kiemurtelevia teitä ja ja spontaaneja lammasrykelmiä, poikkeuksellisen saasteeton ilma ja vihdoin vihdoin horisontissa, korkeimpien vuorien päällä, näkyy jättimäinen muuri.
Kiipeämme kapeita maastopolkuja pitkin, ja lopulta sora muuttuu suuriksi kivenlohkareiksi. Ylös päästyämme minun on pakko pysähtyä, korvissani soi mustana maidolla kylmänä kuumana ja pidättelen itkua, tunnen historian jalkojeni alla ja katson kuinka aurinko paistaa ja muuri jatkuu silmänkantamattomiin. Muistan Mulan-elokuvan alun ja hymyilen, ajattelen Kattia ja tulen tulokseen että ehkä, kaikesta huolimatta, kaikki on hyvin. Alan kävellä, ja pysähdyn vasta monen tunnin päästä.
shh,
eihän kerrota kenellekään,
että kuvassa oleva tyttö on minä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti