Läimäytän oven kiinni, nojaan seinään, suljen silmäni ja lasken kymmeneen. Yritän muistaa, että murha on rikos. Hengitän.
Ulkona ei näy pilvenhattaraakaan, aurinko paistaa lämpimästi ikkunasta sisiään. Harkitsen suihkuun menemistä ja ulos kävelylle lähtemistä - eksyn takuuvarmasti, mutta eipähän ainakaan tarvitse kuunnella vittuilua. Sisällä olen koko ajan unohtaa että en ole Suomessa, mutta heti ulos astuessa nousee ilmeeni kirkastuu; kivipatsaita ja punaisia lyhtyjä on kaikkialla, sanat xīnnián kuàilè tulevat kaupasta lähtiessä jo automaattisesti, hymyilen asuinalueen karvahattuisille vartijoille kävellessäni portin ohi.
Vedän henkeä syvään ja kirjoitan ylös täydellisen hampurilaispihvin reseptin. Kyllä minä pystyn parantumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti