Sänkyni täällä on niin suuri että voin nukkua miten päin haluan ja yöpöydälläni on aina maljakko täynnä lempikukkiani, voin pyytää ruokakaupasta mitä tahansa ja se ostetaan minulle, minulla on taloudenhoitaja joka siivoaa ja pesee pyykit ja tekee minulle ruokaa valmiiksi pöytään, ja silti, silti - tajusin äsken palaavani kotiin alle viikon päästä, ja hymyilin. Torstai-iltana bussi lentokentältä saapuu opiskelukaupunkiin, voin rojahtaa yhdeksänkymmentä senttiä leveälle sängylleni yksiössä joka on vain minun, penkoa liian pienessä keittiössä ja ruokkia maailman nirsoimman kissan. Niin ihanaa kuin täällä on vierailla, ei minua ole luotu vanhemipeni maailmaan.
Alan vihdoin oppia, että minä en ole äitini, ja että se on ihan okei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti