closer

Ovikelloni soi äsken. Lattialla oven takana ei ollut ihmistä, vain kimppu valkoisia joulutähtiä ilman korttia. En tiedä, pitäisikö minun olla otettu vai asentaa uusi turvalukko.

Tyttöinilta Nitan kanssa meni yllättävän hyvin. Söin aivan massiivisen määrän ja kyllähän minä halusin ruoan jälkeen juosta vessaan, olin niin täynnä että ei edes olisi ollut vaikeaa, mutta sinnittelin - en tosin uskaltanut uhmata kohtaloa ja mennä ihan viattomin aikeinkaan vessaan enää ravintolassa. Ei se mitään, kyllä tämä tästä, ehkä minä oikeasti pystyn tähän.

Tänään vietän illan Kukan kanssa ja huomenna pesen apinan raivolla pyykkiä. Maanantaina on vuoden viimeinen terapia - ai niin, pitääkin muistaa tehdä huomenna terapeutille joulukortti - ja elokuvateatterikäynti Nitan kanssa, mutta sen jälkeen alkaakin tapahtua: pakkaan matkalaukun, vien kissan hoitoon ja suuntaan nenäni kohti tädin perhettä. Keskiviikkoiltana olen jo on the other side of the puddle niin kuin siellä asuessani tykkäsin sanoa, ihanaa kun kieli saa taas taipua juuri niin leveään murteeseen kuin mihin se joskus kerkesi tottua.