Herään jo tutuksi tulleiden Hello Kitty -lakanoiden keskellä, takana taas yksi paremmin kuin miesmuistiin nukuttu yö. En tiedä mikä Kukan asunnossa oikein on, mutta hänen luona nukuin aina yön läpi heräämättä kertaakaan, en näe painajaisia eikä ole nukahtamisvaikeuksia, vaikka nukuinkin epämääräisellä vuodesohvalla keskellä räikeitä tauluja ja muita askarteluprojekteja. Herään jo aikaisin, hymyilen yön aikana saapuneelle viestille Katilta ja kännykkädataan kolme tuntia ennen kuin Kukka ja Sini heräävät. Näistä sunnuntaiaamujen kuuluukin olla tehty.
Tänään on toiseksi viimeinen työpäivä tältä vuodelta. Myönnän olevani helpottunut, kun tiedän ensi lauantain jälkeen seuraavan työvuoron olevan vasta huhtikuun lopussa. En jaksa enää yhtäkään typerää penisvitsiä, en yhtäkään kiroilevaa asiakasta enkä yksitoistatuntista työpäivää. Huomenna jatkuu koulut, pääsen hyvällä tuurilla yhdelle tai kahdelle kurssille mutta ei se mitään, kyllä minä kai selviän. Ihan sama vaikka opintotuki katkeaa ja minä kuolen jo yhden tentin stressistä ja en saa tehdä mitä haluan, onpahan ainakin tuttu rutiini ja aikaa laulaa ja liikkua ja matkustaa näkemään ihmisiä joita tarvitsen elääkseni. Rahaa on kuitenkin paljon säästössä ja ainahan minä voin hakea osa-aikaiseksi johonkin ravintolaan tai baariin töihin.
On syyskuu, ulkona on jo keltaisia lehtiä ja punaisia omenia, tänään puen päälle mustat sormikkaat ja itsetehdyn kaulahuivin. Saa pitkästä aikaa piiloutua, ehkä kun kevät taas saapuu niin kerrosten alta kuoriutuu keijukainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti